Penniless: The Attraction (2007)   "Maamme aliarvostetuin indiebändi jälleen ryhdikkäästi kierossa. (...) The Attractionilta on jälleen riemullisen helppo poimia loistavia biisejä. (...) Erinomainen ryhtiliike, hieno levy!" Kimmo K. Koskinen, Rumba 04/07 "Uudet ja vanhat vaikutteet on sulautettu mestarillisesti keskenään, ja biisimateriaalikin on kauttaaltaan vahvempaa kuin koskaan." Markus Mattlar, Keskisuomalainen 17.3.2007 "Vuosien kokemus kuuluu ilmavana soittona, josta monen takakireän tuuttaajan soisi ottavan oppia. Kun paiskotaan, paiskotaan kunnolla. Kun on aika rauhoittua, hoidetaan poppailut arvokkaasti alta pois." Tuomas Tiainen, Sue #104, Maaliskuu 2007 "Tuntuu kuin Penniless ei olisi koskaan kuulostanut yhtä hyvältä ja mukaansa tempaavalta, vaikka bändi on ollut jo pitkään oman lajityyppinsä valio, ihan kansainväliselläkin tasolla. (...) The Attraction rokkaa, stressittömästi mutta erittäin tiukasti. Hommassa on sellainen iloinen tekemisen meininki josta kyrmyniskaisuus on mahdollisimman kaukana." Ilkka Valpasvuo, Desibeli.net 2.3.2007 "Kaikki epäilyt voi haudata heti ensimmäisen kappaleen käynnistyessä. Osuvasti nimetty Action! muistuttaa siitä, mikä teki takavuosina Pennilessistä maamme parhaan englanninkielisen rock-bändin: hienot ja tarttuvat melodiat, jykevät kitaravallit ja asiaan sopiva "kieli poskessa"-meininki." Jari Jokirinne, Soundi 2/2007 "The Attraction är fullpackad med memorabla stunder som säkert skulle kunna försvara sin position på vilken som helst rockorienterad iPod-spellista." Frans Rinne, Åbo Underrättelser 23.3.2007 "Pennilessin melodiat ovat älyttömän tarttuvia, kitarariffit tiukkoja ja sen rock rämisee sähäkästi." Ville Alén, Etelä-Suomen Sanomat 25.3.2007 Click here for All Good Things... -reviews. Click here for Anola -reviews. Click here for Joe -reviews.

• Desibeli.net • Etelä-Suomen Sanomat UUSI • Inferno UUSI • Keskisuomalainen • Rumba • Soundi • Sue • Turun Sanomat • Åbo Underrättelser

PENNILESS: The Attraction  5 / 5

”We deserve a hit / we're so much better than all the other bands”, laulaa Penniless uudella albumillaan. Ja melkein tottahan se on. Bändi on jäänyt kriitikoiden suosikiksi, hitit ja kaupallinen menestys ovat kiertäneet sen kaukaa. Jos ei The Attraction tilannetta korjaa, se tuskin enää korjaantuukaan. Kyseessä on nimittäin harvinaisen laadukas rockalbumi.

Musiikin peruskivi, 1990-luvun alternative, on edelleen kunniassa, mutta The Attractionille on haettu sävyjä vaihtoehtorokin muodikkaammista virtauksista, lähinnä postpunkista ja uusgrungesta.

Trendien seuraaminen ei sinällään ole musiikille sen enempää meriitti kuin taakkakaan, tärkeintä on, että se tehdään hyvin. Ja Penniless tekee sen todella hyvin. Uudet ja vanhat vaikutteet on sulautettu mestarillisesti keskenään, ja biisimateriaalikin on kauttaaltaan vahvempaa kuin koskaan.

Lopuksi Penniless kumartaa vielä kauniisti yhdelle oppi-isälleen Teenage Fanclubille ja sen keulahahmolle Norman Blakelle. Hänelle omistettu päätösbiisi nousee klassisen popkappaleen mittoihin.

Markus Mattlar, Keskisuomalainen 17.3.2007

PENNILESS: The Attraction  9 / 10

Nakkilan Penniless on tainnut koko uransa ajan olla enemmän kriitikoiden kuin kuulijoiden suosikki. Harmi, sillä bändi ansaitsisi suurempaakin suosiota. Yhtye meinasi välillä painua jopa unohduksiin, mutta julkaisee nyt hiljaiselon jälkeen seitsemännen albuminsa The Attraction. Joko tällä kertaa tärähtää isommin? Musiikillisesti paketti on kunnossa. Penniless luukuttaa voimarokkiaan rennosti ja innokkaasti. Vuosien kokemus kuuluu ilmavana soittona, josta monen takakireän tuuttaajan soisi ottavan oppia. Kun paiskotaan, paiskotaan kunnolla. Kun on aika rauhoittua, hoidetaan poppailut arvokkaasti alta pois.

Yhtyen tuoreimman Alisaaren veljeksen, Ossin, pääosin kynäilemä biisimateriaali on parhaimmillaan ensiluokkaista. Ei välttämättä äärihitikästä, mutta ainakin tarpeeksi tarttuvaa. Police Dogs ja videobiisi Messenger jämähtävät päänsisäiseen jukeboksiin soimaan useammiksi hetkiksi ensikuulemasta lähtien. Hiljaisemmmat Cracks on the road, City birds ja Norman Blake rauhoittelevat metakan ohessa.

On kyllä hemmetin hienoa, että Penniless jaksaa yhä jääräpäisesti yrittää. Kenties tällä kertaa saataisiin hiukan satoakin korjattua vuosien kylvämisen jälkeen. Eiköhän se ole jo ihan ansaittua.

Tuomas Tiainen, Sue #104, Maaliskuu 2007

PENNILESS: The Attraction  4½ / 5

Nakkilan ylpeys Penniless palaa muutaman hetken hiljaiselon jälkeen todella maukkaan levyn kanssa. Kolmen vuoden takaisen, popimpaan suuntaan ponnistaneen All Good Things Come To Those Who Wait-lätyn jälkikahinoitten jälkeen yhtyeestä on kuulunut lähinnä silloin, kun basisti Kimmo Kurittu sai lisätöitä Maj Karmasta. Eikä siihen tarvita edes tätä Pennilessin seitsemättä(!) albumia todistamaan, ettei miestä valittu pelkästään nimen takia. Joskus aiemmin myös pidemmällä nimellä Penniless People Of Bulgaria tunnettu voimarock/powerpop- viisikko on kuulkaas edelleen yksi Suomen parhaita yhtyeitä. Valitettavasti tätä faktaa eivät suomalaiset ole oikein ikänä tainneet ymmärtää. Kansallisaarteet nostetaan jalustalle vasta post mortem. Perskule.

Kolmesta Alisaaren veljeksestä nuorin ja viimeisenä mukaan tullut Ossi on saanut valtaosan uutukaisen sävellysvastuusta. Viisaasti tehty. Tuntuu kuin Penniless ei olisi koskaan kuulostanut yhtä hyvältä ja mukaansa tempaavalta, vaikka bändi on ollut jo pitkään oman lajityyppinsä valio, ihan kansainväliselläkin tasolla. Suomesta on vain paha lähteä starailemaan, periferiaa kun ollaan. Mutta josko nyt olisi viimein tämänkin pioneerin vuoro?

The Attraction rokkaa, stressittömästi mutta erittäin tiukasti. Hommassa on sellainen iloinen tekemisen meininki josta kyrmyniskaisuus on mahdollisimman kaukana. Silti se tarvittava rokki-irvistys ja hikinen ilmakitaraveivaus lähtee käyntiin heti osuvasti nimetyllä Action!:illa. Tiukan säröistä muutaman soinnun pyörittelyä, melankolisesti hölkkäävää ja sympaattisella tavalla kipakkaa laulua. Vielä kun bändillä on tarjota lauluun tarpeen mukaan kaikki kielisoittajat, Ossin ja Pekan liidatessa ja Kimmon ja kitaristi Mikko Peren peesatessa sulassa sovussa.

Alkurykäyksen jälkeen Perfume vie touhua heleämpään ja hiukan popimpaan molliin, hävyttömän tarttuvien Messengerin ja Police Dogsin viedessä takaisin tiukkaan haaraan ja rokkimarssiin. Etenkin jälkimmäistä täytyy hehkuttaa, parasta Pennilesstä ikinä! Ei Penniless onneksi mitään pelkkää paahtoa ole ­ esimerkiksi Police Dogsilla ja seuraavana soivalla Departuresilla parasta makua antaa rauhallisempien hetkien ja rähinäpätkien sulava vaihtelu. Melodiantaju ei ole kadonnut mihinkään, pikemminkin marinoitunut aina vaan muhevampaan suuntaan.

Varsinaisia huteja ei tämä joukkue tässä erässä tee lainkaan. Useamman kunnarin ohella löytyy monta laakalyöntiä puhkaisemaan kentän kakkospesän takaa sekä erittäin fiksuja vaihtolyöntejä. Kopittelua ei tarvitse harrastaa… Akustiset Cracks On The Road, hilpeän kiireetön Norman Blake ja isompaan kaareen kasvava City Birds ovat ihan mainioita kaihoisia slovareita, mutta etenkin kiivaammassa päässä Penniless on todella kovassa terässä. Electric Blues ja New Stuff ratkaisevat kotiutuskisan ihan yhtä lailla kuin aiemmin mainitut. Yhtyeen suurin ongelma lienee edelleen se sama ­ kuinka löytää ansaitsemansa yleisö? Kriitikot taitavat jo olla räpylässä…

Ilkka Valpasvuo, Desibeli.net 2.3.2007

PENNILESS: The Attraction  4 / 5

Maamme aliarvostetuin indiebändi jälleen ryhdikkäästi kierossa. Liudan komeasti nyrjähtäneitä surinapoplevyjä tehnyt nakkilalaiskopla kompuroi edellisellään tavanomaisuuden matonkulmaan. All Good Things Come To Those Who Wait oli vain mukavaa voimapoppia, josta kuitenkin puuttui bändin kenties oleellisin osanen, miellyttävään musiikilliseen kierouteen johtanut viisto asenne. Nyt outous on onneksi palannut ja bändi siirtynyt luontevasti eteenpäin.

Seitsemännellä (tai kahdeksannella) albumillaan Penniless karistaa vaivihkaa mukaan hiipineen silotellun ja liian helpposulatteisen ilmaisun mainiosti. Uskollinen ankkuri Pixies kajastaa bändin otteissa edelleenkin, etenkin kun biisinikkarina pääroolin ottanut Ossi Alisaari on omaksunut bändin perussoinnin hyödyntämisen. Soundissa kuuluu nyt ysärisuristelijoiden kenttä laajemminkin ja paikoin kaikuja jopa Tanskan kohtalotoverista D-A-D:sta.

The Attractionilta on jälleen riemullisen helppo poimia loistavia biisejä. Levyn keskikohdilla on esimerkiksi mahtava kolmikko: ilmavasti jytkyvä Denial, Snailia muistuttava pöristely Hitchhiker sekä raukea Cracks on the road. Erinomainen ryhtiliike, hieno levy!

Kimmo K. Koskinen, Rumba 04/07

PENNILESS: The Attraction  ****

Mitä ihmettä, Penniless yhä elossa? Hämmästystä tilannne aiheuttaa lähinnä siksi, että bändi on käytännössä lopettanut keikkailun, eikä se muutenkaan ole viime vuosina juuri aktiivisuutta osoittanut. Oletin, että basisti Kuritun pesti Maj Karmassa olisi viimeinen niitti Nakkilan ylpeyden arkuun, mutta mitä vielä. Täydellinen "puun takaa"-efekti antaa The Attractionille vielä hieman lisäpotkua, mutta ilman sitäkin kyse olisi laadukkaasta ja tasavahvasta julkaisusta.

Kaikki epäilyt voi haudata heti ensimmäisen kappaleen käynnistyessä. Osuvasti nimetty Action! muistuttaa siitä, mikä teki takavuosina Pennilessistä maamme parhaan englanninkielisen rock-bändin: hienot ja tarttuvat melodiat, jykevät kitaravallit ja asiaan sopiva "kieli poskessa"-meininki. Tavallaan tämän palautuminen mieleen on myös sääli, sillä Penniless voisi myös nykypäivänä olla aivan siellä kärkijoukoissa. Se kuitenkin vaatisi hyvien levyjen lisäksi myös todellista aktivoitumista keikkarintamalla. Välillä tuntuu, ettei bändi tätä jaksa edes kovin tosissaan yrittää.

Mutta marmatus sikseen. Pääasia on, että Anolan (2001) jälkeen hieman eksyksissä ollut Penniless palaa The Attractionin myötä kertaheitolla takaisin oikealle raiteelle.

Jari Jokirinne, Soundi 2/2007

PENNILESS: The Attraction  4 / 6

Sitkeyden puutteesta Pennilessiä ei voi syyttää. Moni 1990-luvun alkupuolelta turhaan suuren suosion portteja kolistellut yhtye olisi jo tässä vaiheessa nostanut kädet pystyyn, mutta ei. Penniless julkaisee uuden albumin, ja silloin on ollut tapana lausua jo mantraksi noussut "jospa tällä kertaa". Nyt yhtye pitää itse tästä huolen kappaleessa New stuff, "We deserve a hit, we're so much better than all the other bands, it can't be so goddamn hard". Itseironian tuoksu leijuu vahvana ilmassa.

Ei silti niin paljon kakkaa, ettei hieman tottakin. Action! ja Perfume ovat sellaisia iskusävelmiä, jotka jonkun nuoren tulokkaan julkaisemina aloittaisivat puheet uudesta vientitoivosta. Jatkossakin levy vetoaa kuten nimensä lupaa, mutta selkeiden kohokohtien puute syö tehoja pitkässä kuuntelussa. The Attraction on silti kelpo levy, jonka toivoisi saavan enemmän huomiota kuin se todennäköisesti saa.

Pekka Siikavirta, Turun Sanomat / Treffi 21.3.07

PENNILESS: The Attraction

Det är nästan 15 år sedan Nakkilagruppen Penniless (f.d. Penniless People Of Bulgaria) kom ut med sin debutskiva. Även om de aldrig riktigt har lyckats slå igenom på det kommersiella planet, och dessutom under de senaste tiderna har bjudit på allt färre livespelningar, verkar de på basen av sin nyutkomna skiva The Attraction fortfarande kunna skapa fräsch, smittosam och melodisk alternativpoprock.

I låten New Stuff sjunger vokalisten Pekka Alisaari ”We deserve a hit / we’re so much better than all the other bands”. Visserligen är det en fräck överdrift, men hans frustration är nog berättigad.

Penniless har ofta jämförts med kraftpopgrupper från 90-talet som The Posies och Teenage Fanclub. Även om dessa inflytanden är konstant närvarande i gruppens musik, inte minst i The Attractions sista låt Norman Blake som är tillägnad sångaren i Teenage Fanclub, är det nog i första hand The Jam jag personligen kommer att tänka på när jag lyssnar på skivan.

Det är lätt att förnimma den omsorg med vilken låtarna är skrivna. Det hela låter som en symbios mellan protestantisk arbetsmoral, erfarenhet och mogen kreativitet. Få inhemska band kommer upp på samma nivå av självsäkerhet och stilmedvetenhet som Penniless. The Attraction är fullpackad med memorabla stunder som säkert skulle kunna försvara sin position på vilken som helst rockorienterad iPod-spellista.

Huvudrollen på skivan tillkommer låtarna. Bandet spelar säkert, skickligt och tätt. De lyckas dessutom hålla sig till den subtila fason som denna stils musik förutsätter. Skivans produktion är av god kvalitet, men lite jämntjockt låter det nog. En nypa färggrannhet till skulle knappast ha skadat skivans ljudvärld, även om klassiska starkt melodiska rocklåtar som Perfume inte framför några krav på underverk i studion.

Allt som allt kan man konstatera att The Attraction säkert kommer att finnas bland årets mest lyckade inhemska rockskivor, även om mängden sålda plattor antagligen kommer att förbli på en anspråkslös nivå. Man får bara hoppas att kvintetten åter skulle aktivera sig mera på live-fronten, eftersom dessa låtar behöver en svettig natt på en klubb för att uppnå sin fulla potential.

Frans Rinne, Åbo Underrättelser 23.3.2007

PENNILESS: The Attraction  4 / 5

”Mitä Pennareihin tulee, niin jälleen kerran todella kova powerpop/alternative-albumi. Suorastaan kismittää, että noilla biiseillä ei soida radiossa. Myönnän, että mulla on tietyt kotiseutusilmälasit, joiden läpi asiaa tarkkailen, mutta tosiasia on, että bändi ei ole julkaissut yhtään keskinkertaistakaan levyä, vaan hyvää hyvän jälkeen.” näin kuvaili nakkilalainen kaverini Pennilessiä - Nakkilasta sekin - The Attractionin tiimoilta. Ja oli niin oikeassa.

Pennilessin melodiat ovat älyttömän tarttuvia, kitarariffit tiukkoja ja sen rock rämisee sähäkästi. The Attractionilta voi poimia kaikuja Pixiesin ja Weezerin lisäksi Egotripistä The Strokesin kautta 22-pistepirkkoon. Oma soundi jätkillä kuitenkin on hallussa koko ajan, eikä siitä tingitä.

Uutukainen on bändille jo seitsemäs kokopitkä. Olisi vain oikeus ja kohtuus, että muutkin kuin kriitikot ja nakkilalaiset ottaisivat yhtyeen omakseen. Aineksia huipulle kun riittäisi kansainvälisilläkin mittareilla.

Ville Alén, Etelä-Suomen Sanomat 25.3.2007

PENNILESS: The Attraction  3½ / 5

Nakkilan Pennilesskin se vain jaksaa jatkaa väärään onnikkaan kapuamista, vaikka levymyyntinsä tuntuu kapsahtavan älppäri toisen jälkeen katajaan. Eipä sillä, että sinne kuusen huipulle välttämättä kurkoteltaisikaan.

Muutamia levyjä sitten pennareiden biisintekovastuun ottanut Ossi Alisaari on aika poika nynertämään tarraavia pop/rock-sävelmiä, ja vaikka allekirjoittanut toivoisi saavansa osakseen enemmän pistoja isoveikkansa Pekan kierommasta kynästä ja suuvärkistä, nykytilannekin on vallan hyväksyttävä.

Penniless seikkaili albumin verran Jarkko Martikaisen tuotannossa, ja vaikka All Good Things Come To Those Who Wait -levyllä (2004) oli nippu hyviä hetkiä, niinpä tuo jäi jotenkin kummasti hyllyyn pölyttymään. Hankala sanoa, millaiseksi yhtyeen seitsemännen pitkän efortin tulevaisuus tulee muotoutumaan, mutta ainakin viisi kuusi ekaa kuuntelua pistävät turvan tutulle virneelle. Toimii siis.

Toisaalta tästä lehdestä löytyvä luonnehdinta ”nättiä, mutta munalla” toimii Pennilessin yhteydessä perin mainiosti, ja jos amerikkalaisen kitararockin historia nirvanoineen, pixieseineen, sonicyoutheineen ja kumppaneineen on jees, kannattaa Penniless ottaa tutkailuun. Tarkoitukseen käy oikeastaan mikä tahansa levyistään.

Matti Riekki, Inferno 3/2007