 |
 PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait ****
Penniless harmitteli taannoin jossakin haastattelussa sitä, että bändin levyt saavat aina kehuja lehdissä, mutta
eivät yllä kaksisiin myyntilukuihin. En ikävä kyllä pysty omalla panoksellani kaventamaan tätä epäsuhtaa. Yhtye
on loihtinut iloksemme taas kerran niin erinomaisen paketin grungehtavaa voimapoppia, että luulen joutuvani
kehumaan sitä ainakin hiukan.
Suurin uutinen uuden Penniless-albumin kohdalla liittyy yhtyeen käyttämiin apuvoimiin. Levyn tuottajaksi on
pestattu tässä toimessa viime aikoina kovasti aktivoitunut YUP-herra Jarkko Martikainen. Yhtyeen vuosien
mittaan muotoutunut ominaissoundi on kuitenkin pitkälti ennallaan, eikä Martikaisen vaikutusta lopputulokseen
pysty ulkopuolinen arvaamaan.
All Good Things Come To Those Who Wait on edeltäjiensä tavoin tasapainoinen paketti tuhdisti kitaroitua
ja arvaamatonta voimapoppia. Aivan yhtä raskaasti ei Penniless enää jyrää kuin joskus takavuosina, mutta
moisesta on turha valittaa. Rauhallisempaa sointia edustavat I Started A War ja Circle Above My
Head ovat nimittäin melkoisia ässäbiisejä. Varovainen uudistus on myös vierailevan kosketinsoittajan
käyttö, joka värittää kitaravoittoista yleissoundia muutamassa biisissä.
Melodiat ovat joko hyviä tai erinomaisia, ja kitarat pörisevät energisesti. Biiseissä on odottamattomia
käännöksiä, joten ne kestävät kuuntelua paremmin kuin keskitason popsävelmät. Tästä ei kotimainen
powerpop paljon parane.
Markus Mattlar, Keskisuomalainen 13.3.2004
  
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait ****
Kun nyt siitä Pixiesistä pääsin KK-arvion yhteydessä jälleen vaahtoamaan, niin pannaan pakettiin vielä pari
tuota yhtyettä peesaaavaa kotimaan orkesteria.
Nakkilan kieroin soiva asia Penniless pestasi kuudennelle (jos ei sitä ekaa kammotusta lasketa, ja ei kai kun
ei yhtyekään) kiekolleen tuottajaksi Jarkko Martikainen, ja hyvää jälkeähän mies on aikaiseksi saanut.
Biiseissä ei ole aiempaan verraten mitään mullistavan erilaista, mutta jotenkin hommassa on nyt
pakettina enemmän järkeä. Edellä mainittu ei tietenkään tarkoita sitä, että AGTCTTWW olisi mitenkään järkevä
levy. Hullujahan näiden biisit ovat onneksi edelleen.
Kuulaammat kitarapopit saavat seuraa ronskeista, vinoon luisuvista särökitararokeista, ja kuten aina,
ajaessa katsotaan samaan aikaan itään ja länteen - eteen vilkaistaan vain silloin tällöin. Tämä on hieno
tapa toimia, toivottavasti mahdollisimman monta immeistä jää alle!
Matti Riekki, Hamara 1/04
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait *****
Täydellistä rokkia.
Tällaista ei ole tullut eteen sitten kymmenen vuoden takaisen Posies-yhtyeen Frosting on
The Beater -albumin: liki täydellistä hivelevien melodioiden, käsittämättömän hyvien piisien ja
raskaammanpuoleisen soiton harmoniaa. Ja vielä kotimaasta. Nakkilalainen Penniless on
osoittautunut oivalliseksi orkesteriksi parilla aikaisemmalla levyllään, mutta nyt kaikki palaset
loksahtavat entistä paremmin kohdilleen. Bändi on löytänyt oman saumansa jalostaen sen tyylikkääksi
ja energiseksi voimapopiksi. Jarkko Martikainen on tuottajana oivaltanut, miltä tällaisen bändin
pitää kuulostaa, niin vakuuttavaa on meininki. Tällä kertaa nilkkaan ei osu suomalaisten niin yleinen
kompastuskivi, kehno laulaja ja kankea ääntäminen. Ossi Alisaari hallitsee tonttinsa. Tähän
saakka melko huomaamattomasti levyjään ruotsalaiselle levymerkille suoltanut Penniless ansaitsisi
jo paljon suurempaa huomiota.
Antti Ervasti, Rytmi 2/2004
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait ****
Nakkilalaisen Pennilessin osa ei ole helppo. Aina ollaan vertaamassa Pixiesiin ja aina odotetaan "sitä levyä",
jolla räjäytetään pankki ulkomailla, tai edes Suomessa. Pieni paljastus alkuun lienee paikallaan: Penniless
kuullostaa yhä kaukaisesti Pixiesiltä, eikä "All Good Things Come To Those Who Wait" ole "se levy".
Asiat eivät kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaisia. Penniless kärsii uhrautuvan keskikenttäpelaajan
syndroomasta, joka tarkoittaa sitä, että parhaimmankin levyn jälkeen yhtye tulee jäämään
keskushyökkääjien ja pistepörssin kärkinimien varjoon -valitettavasti.
Uskallan silti väittää, että Penniless on yksi Suomen tärkeimmistä rock-yhtyeistä. Ruotsalaisen A Westside
Fabricationin tallista ponnistava Penniless tekee juuri niin omapäistä ja rohkeaa työtä, että heikompaa hirvittää.
AGTCTTWW on täynnä laadukasta Penniless-rokkia, johon Suomessa kykenee ainoastaan tähtiviisikko
Alisaari-Alisaari-Alisaari-Pere-Kurittu. Levyn biisimateriaali jää hieman edellisen julkaisun (Anola) tasosta,
mutta se ei mielestäni ole edes tärkeää. Yhtyeen pelikunto on ehdottomasti kohdillaan, ja nyt vaan jäädään
odottelemaan.
lkka Kujansivu, Stara.fi
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait
Nakkilalaisbändi Penniless jatkaa sitkeästi ja toiveikkaasti omalla tiellään. "All good things
come to those who wait" antaa ymmärtää Pennilessin jaksavan yhä odottaa läpimurtoa tai
suurta menestystä, mutta bändin levyistä kautta sen uran pitäneenä usko rockmaailman
oikeudenmukaisuuteen alkaa jo hieman hiipua. Ja mikäli albumin kannessa seisoskeleva
lammaslauma edustaa suurta yleisöä, niin se osaa tuskin vieläkään ymmärtää hyvän
päälle.
Kolmen kitaran voimin melodista ja välillä hyvinkin väkevää voimarokkia veivaava
Penniless on vasta kuudennella albumillaan kelpuuttanut studioon ulkopuolisen tuottajan.
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukausta jo pariin kertaan tuottanut YUP-mies Jarkko
Martikainen ei kuitenkaan ole radikaalisti kajonnut Pennilessin perusajatukseen.
"All good things come to those who wait" on iskevä ja vahvaotteinen albumi, jolla
Penniless tukevoittaa jo alun perin tanakkaa sointiaan lievillä kosketinosuuksilla.
Viisikon otteista aistii paikoin myös Weezerille ominaista notkeutta. "With the
needles" vihjaa hauskasti Beatlesiin ja "Amen" riffailu tuo mieleen nuoren Kinksin.
Napakan mutta aina melodista pophenkisyyyttä kunnioittavan levyn väkevimmät
palat ovat "Tonight there’s a riot" ja "Chemical".
Pertti Ojala, Pieksämäen lehti 18.4.2004
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait ***
Pennilessin Anolan (2001) voi huoletta nostaa suomalaisen kitararockin klassikoksi, vaikka sen
julkaisusta onkin kulunut vasta pari vuotta. Pitkään puurtanut yhtye nousi levyllä ainakin hetkittäin
samaan sarjaan vaikuttajiensa kanssa ja sai puhkikalutun särökitaroinnin kuulostamaan yllättävänkin
tuoreelta ja elinvoimaiselta. Myyntilukujen valossahan suurinta osaa hyvistä englanniksi laulavista
suomalaisbändeistä voi pitää aliarvostettuina, mutta Pennilessin tapauksessa on välillä tuntunut myös
siltä ettei edes asiantunteva rock-yleisö ole löytänyt yhtyettä ihan sillä volyymilla kuin olisi suotavaa.
Taitaa olla niin, että All Good Things Come To Those Who Wait kaipaisi tuekseen miljoonaluokan
mainoskampanjan jotta asiantila liiemmin muuttuisi.
Harmi vain, että hatunnosto pitkäjänteisestä työstä jää valoisimmaksi mielikuvaksi Pennilessin
kuudennesta levystä. Lukuisten kuunteluidenkin jälkeen vaisulta kuulostava albumi ei missään vaiheessa
yllä lähellekään edeltäjänsä lentoratoja. Tällä kerralla päävastuu biisinteosta on liukunut aiempaa
selkeämmin Alisaaren veljessarjan nuorimmaiselle, Ossille. Story of a Punk on
mainion ilkikurinen kappale ja Tonight There's a Riotissa on totutun koukukas kertosäe. Suuri
osa biiseistä ei kuitenkaan iske kipinää entiseen malliin.
Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen Rajaportilla kunnon nousukiidon tuottajanuralleen
saanut Jarkko Martikainen kapsahtaa AGTCTTWW:llä tavalliseksi kuolevaiseksi. Tuotantojäljessä
ei ole näkemystä, eikä Martikaisen osuus kokonaisuudessa näy tai kuulu oikeastaan ollenkaan. Hienon
bändin "paluulevyksi" Pennilessin uutukainen on selkeä pettymys. Yhtyettä kohtaan koettu sympatia ei
yksin riitä nostamaan keskinkertaista biisimateriaalia ja ilotonta tunnelmaa. Pennilessin vahvuus on aina
ollut into musiikkiin, leipääntymisen karttaminen keinolla millä hyvänsä. Onkin melkoinen mysteeri, miksi
taatusti huolella ja lämmöllä työstetty levy kuulostaa näin puhdittomalta. Noh, on se toki tällaisenakin
parempi kuin miljoona pellillistä ripsipiirakoita.
Miika Jalonen, Desibeli.net 14.3.2004
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait ***
Penniless on yksi harvoista suomalaisbändeistä, jonka tekemisiin eivät
musiikkimaailmassa puhaltavat tuulet ole pitkään aikaan vaikuttaneet millään
lailla. Nakkilan viisikko on tinkimättömästi ja trendeistä piittaamatta
puskenut omaa juttuaan reilusti yli kymmenen vuotta ja vähitellen bändin
soundiin alkaa jo hiipia ajan patinaa. Tämänkaltainen voimapop sai aikanaan
nauttia vartin kestäneestä kukoistuskaudestaan, mutta Pennilessiin kyseinen
tyyli juurtui iäksi.
On selvää, ettei tähän tilanteeseen kulkeutunut bändi ole enää kovin halukas
muuttumaan, mutta juuri sitä jää All Good Things Come To Those Who Wait
-levyltä kaipaamaan. Edellisellä, vuonna 2001 julkaistulla Anola-kiekolla
Penniless nimittäin niputti yhteen sellaisen hittikimaran, että oli suoranainen
ihme, että yksikään sen tärpeistä ei tarttunut maailmalla isompaan haaviin.
Vertailu edelliseen levyyn on aina yhtä julmaa, mutta se osoittaa selvästi
mihin suuntaan artistin ura on menossa. Pennilessin käyrä näyttää laskevalta.
All Good Things Come To Those Who Waitin on tuottanut YUP:n keulakuva Jarkko
Martikainen. Hänen vaikutustaan ei levyllä sen suuremmin huomaa, vaikka
ryhdikkäistä kitaravalleista voisi jotain suuntaviivoja siihen suuntaan
vetääkin. Ehkä Martikaisen ansioksi voi laskea sen, että Pennilessin soitosta
ovat turhat koukerot karisseet - suoraviivainen tunnelma on yksi levyn
ehdottomista plussista, mutta ilman todellisia ässäbiisejä siitä suuremmin
nauttiminen on mahdotonta.
Jari Jokirinne, Soundi 3 / 2004
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait ****
Pikku-Pixies ei petä
Törmäsin tuossa viime vuoden puolella perin hämmästyttävään uutiseen: aiemmin
omillaan olleen Penniless-yhtyeen uutuuskiekon oli päätynyt tuottamaan YUP-mies Jarkko Martikainen. Mieleeni muistui,
että minähän se taisi tutustuttaa Martikaisen Nakkilan velikultien tuotantoon paskan autoradion välityksellä kolmisen vuotta
sitten Porissa. Haastattelutuokion jälkitunnelmissa kovaksi Pixies-faniksi tunnustautunut puhelias herra innostui oikopäätä
Pennilessin rempseästä rock-soundista. Kredut uutuuslevyn tuotantopoliittisesta linjauksesta siis minulle!
Onneksi Martikainen ei ole kuskannut Pennilessiä mihinkään kummajaismaahan, vaan bändi on saanut rauhassa räpeltää
satakuntalaisen pihapiirinsä tutulla hiekkalaatikolla. Kokeneen yhtyeen kuudes studiolevy tarjoaa taatun suoraviivaista
ja melodista voima/grungepoppia, jossa kieltä pidetään sopivasti tuossa posken tuntumassa.
Edellisille Joe- ja Anola-levyille uutuus ei pärjää, mutta kaikki oleellinen on soundissa yhä tallella.
All Good Things Come To Those Who Wait on kolmen muhkean särökitaran säestyksellä toimiva kotikutoisen perusvarma
Penniless-levy, jossa biisintekovastuun on lopullisesti itselleen kahmaissut veljeskatraan kuopus Ossi Alisaari. Mies on
kelvollinen pop-säveltäjä, mutta rähjäisemmissä rock-kaahauksissa (Hey Mr. Pelvis ja Amen) isoveli Pekka
näyttää pikkubroidille, mitä vimma sanan varsinaisessa merkityksessä tarkoittaa. Vain muutama näyte miehen hurjapäisen
omaperäisestä lähestymistavasta musiikkiin on kyllä häpeällisen vähän.
Parhaiten äijien kyvyt loistavat biiseissä Circle Above My Head, Pitiful ja Chemical.
Hauskassa Story Of A Punkissa puolestaan kuuluu selkeimmin tuottajaportaan karaktäärisen kieroutunut
ja lupsakka kädenjälki. Pennilessin vahvoja Pixies-, Nirvana- ja Weezer-vaikutteita on turha kiistää, mutta onneksi
länsirannikon miehet osaavat taivuttaa vaikutteensa omanlaisekseen ässämeiningiksi, jollaisesta muut samassa
genressä rämpivät suomalaisbändit voivat vain uneksia.
Vaikka railakkaan albumin kannessa syystä tai toisesta möllöttää satapäinen flegmaattinen pässilauma, voin lyödä
vetoa, että kevään Penniless-keikoista tulee kaikkea muuta kuin lauhkeaa lammastelua.
Tomi Nordlund, Rumba 04/04
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait ***
Penniless surfaa All Good Things Come To Those Who Wait -albumilla
tutuilla särmäpopin rockaavilla aalloilla. Hyväksi havaitun reseptin lisäksi viisikon olisi toivonut myös tekevän löydön.
Nakkilan kitarapartio osaa kyllä sorvata mukavia melodioita ja maustaa ne terävällä soitolla, mutta vuoden 2004 Penniless
liikkuu harmillisen väsyneesti ja tutuin askelin. All Good Things Come To Those Who Wait ei muutu parhaaksi vaikka
miten venaisi.
Markku Makkonen, Aamulehti / Allakka 6.3.2004
 PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait ***
Jämntjock gitarr-rock från Finland
Penniless spelar gitarrbaserad rock som på intet sätt låter påskina att den faktiskt är skapad i finländska, djupa skogar.
Till skillnad från sina gitarrmanglande landsmän i The Rasmus och HIM, ja från det mesta som kommer från Finland
egentligen, är det varken mörkt, melankoliskt eller destruktivt.
Penniless spelar snarare gladpop blandad med något slags grungesmittat amerikaindie, ibland med känning av garagerökare.
Peniless har en skön stil. De är nog på rätt spår men det är ändå något som fattas - något eget, något som rycker till
ibland, bränner till.
Jämntjocka artister har vi redan nog av.
Frida Färlin, Arbetarbladet 11.3.2004
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait ***
Jag har hängt med de tre bröderna Alisaari och deras två kompisar
på alla deras fyra tidigare album på etiketten och har hela tiden förundrats över att
deras tid inte dykt upp. Men i och med att fullängdare rönt visst intresse i
USA så kanske det är som albumtiteln säger?
Från början kallade de sig för något så kryptiskt som Penniless People Of
Bulgaria. Men de bestämde sig för att kapa svansen eftersom alla intervjuer kom
att handla om gruppnamnet. De har dock inte ändrat speciellt mycket på sin
stickiga ljudbild utan spinner vidare på sin personligt klassiska rock med
tydliga melodier och kaxigt självsäker glimt i ögonvrån. Typisk starka
Pennilessare här är "Story Of A Punk", "Tonight There´s A Riot", "Chemical" och
"Amen" som förenar deras sinne för charm med vass attityd.
Som skrivet. Det kanske är dags nu, även om det som helhet betraktat inte är
deras starkaste platta. Men lägstanivån är hög.
Björn Bostrand, Länstidningen Östersund 12.3.2004
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait **
Femte albumet för bröderna Alisaari och deras vänner
på Westside. Vi som följt dem på platta och sett dem live konstaterar att det inte är många
överraskningar som väntar bakom det amerikanska larmhörnet. Det skulle snarast förvåna
om bröderna inte har köpt klippkort till Pixies comebackspelningar.
LA, Norra Västerbotten 12.3.2004
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait ***
Det är svårt att höra att Penniless kommer från en liten
småstad på den finländska kusten.
Kvintetten och deras gitarriga poerpop låter lika världsvan som melodiös. Kanske är det
just på grund av deras ursprung som de lyckats avskärma sig från ideal hur ett trendigt
rockband "ska" låta och i stället projicerat all kraft på de upphakande refrängerna. Då
spelar det mindre roll att Ossi och Pekka Alisaari inte har de mest originella rösterna.
All Good Things Come To Those Who Wait är inget som får klockorna att stanna men ger
ändå valuta för pengarna.
Även om bandnamnet säger dig något helt annat.
Wilhelm Askebring, Barometern 24.3.2004
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait
Bra, bättre, Penniless
En självsäker titel av ett band med ett par helgjutna
plattor i handbagaget. Kan det bli ännu bättre? Svar jo. Viss
musik mognar långsamt och en del får aldrig till det. På
AGTCTTWW visar Penniless att gruppens gitarrock numera
är av den fullständigt uppenbara sorten. Samtidigt är det personligt
utan att vara ens nära att flippa ut i artsy fartsy-träsket. Varför är
inte Penniless större? Kanske nitbälten och lite punk i håret kunde
föra grabbarna längre? Hemsidorna verkar vara så att säga i handsken.
Nå. I alla fall. Det här är hur gott som helst och volymreglaget är
i egna händer igen.
Tommy Pohjola, Hufvudstadsbladet 10.3.2004
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait ***
Klassisk rock från Finland
Jag vet inte mycket om finska Penniless, men tidigare har bandet framställts som mer ett
popband. Nya "All good things come to those who wait" är dock inget popalbum. Möjligen kan
man spåra ett slags indieuttryck i botten, men det här är snarast ett klassiskt rockalbum med
rötterna i den amerikanska traditionen.
Inledningsvis är jag skeptisk, men en bit in på plattan händer något. "Tonight there’s a riot"
som ger mig Neil Young-vibbar och starka "Hey Mr Pelvis". Och när jag spelar plattan en andra
och tredje gång lösgör sig än fler konturer och ingångar. Här ryms skönt skimmer som i "Circle
above my head" och tuff attack som i "Amen". Sammantaget är Penniless en positiv upplevelse
och med den här skivan i ryggen har jag en känsla av att fler kommer att upptäcka bandet.
Torbjörn Carlsson, Piteå-Tidningen 5.3.2004
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait ***
Finnar med potential
De här finska pojkarna kallade sig Penniless People Of Bularia på sina första plattor och det
är inte utan att jag saknar det namnet, som nu fått ge plats för mera anonyma och tråkiga
Penniless.
Lyckligtvis har bröderna Alisaari och de andra i bandet lyckats behålla spänningen i den
musik man levererar. Om jag inte räknar fel är det sjätte fullängdaren och fortfarande är det
kul att höra dem.
Det är rockmusik med rötterna i den lite spretiga stil som har Pixies som husgudar. Det märks
även på "All good things come to those who wait", som har alla ingredienser som gjort
gruppen så kul att lyssna på tidigare.
Det låter lite Mopeds om en del spår och dessutom blandar man in lite psykedelia med viss
framgång. Allra bäst är det dock när de bara öser på och levererar rockrökare som "story of
a punk". Där visar man att potentialen är hög, även om det inte håller hela vägen, den här
gången heller.
Lasse Johansson, Kinda-Posten 20.3.2004
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait
På gitarrvrängarna Penniless sjätte platta har YUP-killen Jarkko Martikainen släppts
in som producent, men några radikala förändringar är ändå inte att vänta. Bandet
har blivit tekniskt bättre och mer samspelt med åren, men den rätlinjiga powerpopen
(med grungetouche) ligger kvar som grund.
När tre distade gitarrer lägger ut sin vall lämnar själva kraften inte mycket övrigt att
önska, men killarna är nog medvetna om att det dessutom behövs verkningsfulla
melodíer. Kanske är det ändå just låtmaterialets ojämnhet som är den här skivans
lilla problem: nu är det faktiskt de mer lättsamma popsångerna som svänger bäst,
medan det tyngre gitarrslamret ibland blir lite instängt krampaktigt. Det bjuds på lite
både-och alltså, men sin roll som "Finlands Wannadies" försvarar killarna nog gott.
Henrik Jansson, Åbo Underrättelser 17.4.2004
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait
I tio år har finska bröderna Alisaari & co harvat utan större kommersiell framgång. De har på
sina fem svenskutgivna plattor utvecklats från Pixiesplagiatörer till en snärtig poporkester med
känsla för melodier. Utan att helt glömma sina rötter.
På All Good Things Come to Those Who Wait är bandet synnerligen tillgängliga, även för en
ansiktslös radiolyssnande massa. Men trots att en del låtar känns fluffigare än vanligt kan jag
inte låta bli att charmas och imponeras av Penniless. De låter fortfarande fräscha och hungriga,
låtarna har spänst och självhäftande refränger samtidigt som en viss Bob Hundig kantighet
består.
I och med perfekt titulerade All Good Things Come to Those Who Wait tycker jag att tiden
är mogen att fler av oss ger Penniless chansen, risken att bli besviken är minimal vare sig man
tillhör rock- eller popfalangen.
Gary Andersson, Groove 2 / 2004
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait
Svårsmält blandning
Finska Penniless har gjort en exkursion till köksregionerna, plockat fram diverse ingredienser ur skafferiet,
kastat ner hela rasket i en köksmixer och tryckt på knappen. Och resultat blev faktiskt något svårsmält. En
sötsur blandning av punkmentalitet, powerpop, naivistisk mjukpop och ren rock.
Ett plus i kanten kan det väl ändå vara värt att man ständigt lyckas överraska lyssnaren med nya stilgrepp,
även om de inte fungerar klockrent.
Jörgen Bröms, Eskilstuna-Kuriren 7.3.2004
- PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait ***
Släckmedel mot brinnande listor
Finland är inte längre leråker och misär. Det dyker upp fler och fler lyckliga popakter som mer än gärna slår ett extra
powerackord på gitarren. The Rasmus har rensat undan de sista hindren för en invasion från öst och Penniless
hänger på i kölvattnet. Efter positiva lovord i både Kerrang och Metal Hammer så ser inte jag några som helst
anledningar till varför Penniless inte skulle funka i både radio och MTV.
Men så är också dessa rader i sig själv en liten varning. Att redan nämnda media hyllar en akt betyder ju inte att det
osar djupsinnig musik som kommer att förändra världsordningen. I fallet Penniless handlar det snarare om lättsmält
svalka mot topplistor som brinner av töntiga bidrag. Plats elva på inköpslistan förtjänar de dock.
Jonathan Strandlund, Nya Wermlands Tidningen 4.3.2004
 PENNILESS: All Good Things Come To Those Who Wait
Onder de naam Penniless
People Of Bulgaria gaf deze Finse band drie cd's uit die Scandinavié nauwelijks hebben verlaten -
laat staan dat ze er in Bulgarije een sterrenstatus mee bereikten. All Good Things Come to
Those Who Wait is inmiddels de vierde cd onder de veel kortere, maar ook politiek correctere
en minder humoristische naam Penniless. Met de voorganger, Anola, leek het even helemaal
goed te komen en aantal positieve recensies buiten het moederland leken voor een Europese
doorbraak te kunnen zorgen. Anola was dan ook, zoals dat heet, een 'lekkere plaat' vol
met aanstekelijke gitaarrock die soms naar de alternatieve powerpop neigde. Bepaald niet
vernieuwend, maar de Finse heren wisten prima hoe een goede cd klinkt.
Met een glimlach op mijn gezicht stopte ik All Good Things Come to Those Who Wait dan
ook in de cd-speler. Die begon gelijk vrolijk opener 'Pitiful' ten gehore te brengen. 'Pitiful' bleek
vanuit het vertrouwde Penniless-principe uit te gaan: "maak een mix van alle (alternatieve)
rockmuziek en maak daar een superaanstekelijke mix van. En vergeet niet te lachen." Blijkbaar
hadden The Strokes zich inmiddels aan het rijtje Pixies, Pumpkins, Kent en Stone Temple Pilots
toegevoegd. En net als op de vorige plaat was dat niet iets om je voor te schamen want van
simpel kopieergedrag is geen sprake, wel van een heerlijk nummer.
Helaas zakt het album na 'Pitiful' gelijk in. 'Aanstekelijk' heeft plaats gemaakt voor 'makkelijk',
en alhoewel dat soms goed samen gaat, zijn het toch echt andere zaken. Dat wil niet zeggen dat
deze cd vol staat met slechte nummers, maar het gebrek aan originaliteit breekt de Finnen dit
keer wel een beetje op. Heerlijk snoepen uit 25 jaar rockgeschiedenis is uiteraard toegestaan,
maar als dat slechts het predikaat 'net bovengemiddeld' verdient, is dat niet genoeg! Terwijl ik
na Anola nog dacht dat de goede dingen wel zouden komen als Penniless zou wachten,
ben ik na All Good Things Come to Those Who Wait tot het inzicht gekomen dat Penniless
niet alleen op de goede dingen moet wachten, maar ook goede dingen moet leveren. Die Europese
doorbraak zal dan ook nog wel even op zich laten wachten.
Manuel Aalbers, KindaMuzik
|
|
