Penniless: Anola (2001) Credits:  average credit (English): 3,9 out of 5  average credit (German): 3,7 out of 5  average credit (Finnish): 3,8 out of 5  average credit (Swedish): 2,9 out of 5 Some clips: "Impoverished by name, but wealthy in tuneage, with melodies that unforgettable your etched brain will seek an injunction against them, pop-rock fans hail Penniless from heaven." Rosanna Slater, Metal Hammer June 2001 "Although the Finns lack the British band´s sense of adventure, their own mangle of quirky pop and twisted guitars is genuinely enjoyable... They may have shortened their name, but I doubt they´ll stay penniless for long." Steve Beebee, Kerrang! April 21 2001 "'Anola' by Penniless is one of the best records of 2001. With wonderful pop melodies, rocking guitars, and a lot of humour, Penniless will storm the world." Manuel Aalbers, KindaMuzik 19. Nov. 2001 "The catchy riffs and melodies, guarantee the pop portion of the formula." Fábio Casaca, Modular "I’ve heard here and there that it’s not cool to like this Finnish band. Well, I guess I’m not cool... but I’m having a great time listening to the new record! Try it out." Marc the Shark, Rocket.fm 2001 "This is quite an entertaining album, tight and humorous and subtly strange. Impish but evil. Straightforward but mocking. The simple words and even simpler wordplay (...), the artful employment of every indie trick and guitar hook in the book, are the surface tension playing over fjord-worthy depths." Margaret Schwartz, Popmatters 18 July 2002 "They leave no doubt about it; On their fifth album the Finnish Penniless rocks straight to the heart. Their unique sense of melodic Noise-Pop is displayed through barbed guitars and vocals with a rough edge in stirring songs." Bertus, July 8, 2002 "The band put melody first and then adds crunching rock guitar. They have their own style but are comparable to Smashing Pumpkins, the Pixies or Live. A band to watch out for." Jason Ritchie, Get Ready To Rock 2003 Top referred bands: Pixies 39  Nirvana 19  Weezer 13  Foo Fighters 8  Posies 8  Smashing Pump. 8  Wannadies 6  Black, Frank 4  Cobain, Kurt 4  Kent 4  Mould, Bob 4  Feeder 3  Popsicle 3  Sonic Youth 3  Stone Temple P. 3  22 pistepirkko 3  Alice In Chains 2  Bear Quartet 2  Hüsker Dü 2  Lemonator 2  Leningrad Cow. 2  Pavement 2  Sahara Hotnights 2  Sugar 2  several artists 1  ••••••••••••••••••••••••••••••••••••• ••••••••••••••••••• ••••••••••••• •••••••• •••••••• •••••••• •••••• •••• •••• •••• •••• ••• ••• ••• ••• ••• •• •• •• •• •• •• •• •• • Click here for The Attraction -reviews. Click here for All Good Things... -reviews. Click here for Joe -reviews.

• Bertus • Get Ready To Rock NEW! • Kerrang! • KindaMuzik • Metal Hammer • Modular • Popmatters • Rocket.fm • Animalize • Bloom • Discover • Domkultur • Frankfurter Neue Presse • Gaesteliste.de • Harburger Zeitung • Hinter-net • Home of Rock • inHard • Kreuzer-Leipzig • Nevel Zeitung • Nordische Musik • Nosilence.de • Oberpfälzischer Kurier • Rhein Zeitung • Rock City News • Rock News • Rolling Stone • Sound.de • Spex • Twang • Westzeit • Whirlypop • Virtual Rock • Visions • Aamulehti / Allakka • Aksentti • Aktivist • Being Different • Cult • Etelä-Suomen Sanomat • Helsingin Sanomat / NYT • Joensuun Ylioppilaslehti • Kaleva • Keskipohjanmaa • Keskisuomalainen / Syke • Musa.fi • Oulun sanomat • Pieksämäen lehti • Rumba • Rumba (Adam´s Apple Pie) • Rumba (Imbecile) • Satakunnan Kansa • Savon Sanomat • Slitz • SoneraPlaza / Kaista • Sooda • Soundi • Sue • Suosikki • Turun Sanomat • Turun Ylioppilaslehti • Uutislehti 100 • Arbetarbladet • Gefle Dagblad • Groove • Guldfisknytt • Hifi & Musik • Jakobstads Tidning • Labyrint • Länstidningen Östersund • Nerikes Allehanda • Norra Västerbotten • Norrbottens-Kuriren • Norrköpings Tidning • Norrländska Socialdemokraten • Nya Wermlands-Tidningen • Rockers • Smålandsposten • Smålands-Tidningen • Smålänningen • Svenska Dagbladet • Upsala Nya Tidning • Vasabladet • Värmlands Folkblad • Västerbottens Folkblad • Västerbottens-Kuriren • Åbo Underrättelser • Östersunds-Posten • Modular • Planet Internet • Platomania

PENNILESS: Anola

The members of Penniless grew up in a small town on the west coast of Finland. They released three albums as 'Penniless People Of Bulgaria', but dropped most of the name after being fed up with more or less silly questions and hostile messages. Now 'Anola', the fifth full album of Penniless, is there. The concept has hardly changed since their first self-released album 'Cake' in 1993: catchy guitar rock and alternative power pop. Since 1996, Penniless have been touring outside of Scandinavia and made it to the Roskilde Festival in 1997. With 'Anola', Penniless are trying to storm the world. Will they succeed? Answer 1: 'Anola' by Penniless is one of the worst ripoffs I have heard since the Stone Temple Pilots released their first record. The songs are hardly ever original. They try to be alternative, but the guitars are just hiding the easy pop record beneath 'Anola'. This has been done before so many times, we shouldn't even review records like this. Answer 2: 'Anola' by Penniless is one of the best records of 2001. With wonderful pop melodies, rocking guitars, and a lot of humour, Penniless will storm the world. 'Black Crowes', 'Never Forget You', and 'Imbecile' are simply three of the best songs released this year. Besides, 'Anola' has no lows. OK, they sound a little like the Stone Temple Pilots, Weezer, Frank Black, Nada Surf, Bob Mould, Kent, Soulwax, Jane's Addiction, Our Lady Peace, The Smashing Pumpkins' more catchy work, and a couple of dozen other bands. But they definitively have their own sound. This record is made for alternative radio and college radio stations. I don't know how, but these guys know how to blend 20 years of alternative rock into a mix that both features great melodies and advanced rock.

Manuel Aalbers, KindaMuzik 19. Nov. 2001

PENNILESS: Anola  4/5

Penniless tekee kerta toisensa jälkeen hyviä rocklevyjä. Myös Anola on sellainen.

Pennilessin soitossa on oikea vimma.

Popmusiikin ja Amerikan venkoilun yhdistävä viisikko kulkee tietään järkkymättä, vaikka suosio sekä Suomessa että ulkomaan suurella rockviheriöllä on yhä niukan fanilauman varassa.

Toivottavasti Anola parantaa tilannetta. Ainakin albumille on sorvattu kiusallisen tarttuvia melodioita: Adam's Apple Pie etunenässä osoittaa, ettei pieni runttaus poppia pahenna.

Markku Makkonen, Aamulehti/Allakka 17.2.2001

PENNILESS: Anola  9/10

Liki kolmen vuoden takaisella Joe-albumilla jätettiin pois hankala peräliite (People of Bulgaria) ja kyytiin napattiin Alisaaren veljeksistä kolmas, kitaristi Ossi, mitä kautta äänikuva täydentyi entistäkin laveammaksi ja tukevammaksi. Muutos entiseen ei kuitenkaan ollut kovin radikaali. Nyt ei muutosta ole tapahtunut sitten pennin vertaa, vaikka tällä kertaa Ossikin ehti osallistua myös sävellystyöhön. Mutta kuka valittaa? Korkeintaan se sama ääliö, joka muinoin jaksoi kitistä sitä, ettei legendaarinen Pixies, tuo edelleenkin osuvin Pennilessin vertailukohta, koskaan suostunut rukkaamaan linjaansa.

Onhan siinä tietysti myös ongelmansa. Vaikka Pennilessin henkevän juurevasti poppaava indierock on laadultaan ykkösluokkaa, ei yleisöä ja ostajia edelleenkään ole tarpeeksi, siis mikäli maailmalle haluaa asettaa vaatimuksia oikeudellisuuden ja kohtuudellisuuden suhteen. Tämä albumi ei pysty nappaamaan koukkuunsa yhtään sellaista ihmistä, joka ei olisi jo niistä edellisistäkin innostunut, ja kääntäen kukaan niiden ihailija ei varmastikaan löydä tästä minkäänlaisen moitteen sijaa. Tai miten sen nyt ottaa... meitsin ikääntyessä alkaa innostuksen taso koko bändin suhteen jo hieman hiipua, sillä hetken aikaa harkitsin arvosanaksi "vain" kasia. Se olisi kuitenkin ollut kohtuutonta, sillä enää en kykene alentamaan Joelle muinoin antamaani ysiä ja Anola on vähintään yhtä tasokas kiekko.

Fiksuin veto on albumin nimi, sillä ainakin minun alitajunnassani se yhdistyy Kentin Isolaan, enkä usko Kentin rakastajien yhtään syljeksivän Pennilessin suuntaan. Henki on hyvä ja terve, biisit kauttaaltaan kerrassaan upeita ja kokonaisuus linjakkaan sulava.

Markku Halme, Rumba 2/2001

PENNILESS: Anola  3/5

Nakkilan Pennilessin päälle vyötettiin jo vuosia sitten "Suomen Pixiesin" viitta. Nyt, kun puolet uusista rockyhtyeistä on tietäen tai tietämättään kulmikkaasti ja ärjysti poppaavan Pixiesin kaukaisia perillisiä, moisella arvonimellä ei ole paljonkaan virkaa. Onneksi Pennilessin musiikista tulee nykyisin muutakin mieleen kuin tuo kymmenen vuotta sitten kukoistanut bostonilaisyhtye.

Tallella ovat Pennilessin massiiviset sähkökitarat, joita keikkakokoonpanossakin on äänessä peräti kolme, ja tasainen kahdeksasosanakutus. Siellä täällä vilahtaa myös puolella pidennetty tahti tai epätavalliseen paikkaan sijoitettu aksentti, joista syntyy kulmikas vaikutelma. Tunnelmiltaan Anola on silti Pennilessin ilmeikkäin levy. Viime vuonna singlenä julkaistu Beautiful antoi sarkastisen venyttelevine lauluineen osviittaa tulevasta; uusi radiohitti Adam's Apple Pie alkaa melkein kuin HIM:n When Love And Death Embrace! Yhteys on tosin vain melodianpätkässä, ja kokonaisuuden kannalta tärkeämpää on Pennilessiin virrannut uusi rentous.

Onnistunein raita Anolalla on vanhoja murhariffejä ja uutta, mystisempää ilmettä yhdistelevää Beauty Of Dreaming. Akustisten kitaroiden, löysän rumpukompin ja hysteerisesti pörisevän soolokitaran varaan rakennettu My Points virkistää myös.

Ilkka Mattila, Helsingin Sanomat / NYT-viikkoliite 16.2.01

PENNILESS: Anola  3/6

Album nummer fem för Penniless och de tre bröderna Alisaari fortsätter i stort sett där de slutade för tre år sedan på "Joe".

Gitarrbaserad skrammelpop med bitvis riktigt bra drive och starka melodier, således. Pixies-drömmarna har visserligen tonats ner en aning, desto mer tycks bandet ha lyssnat på Foo Fighters och Nirvana den senaste tiden.

Sämre inspirationskällor kan man ha, men samtidigt infinner sig ofta känslan att man hört det här förr. Penniless lyckas lite för sällan överraska med nåt som känns riktigt fräscht och eget.

Vad som skulle krävas är ett utpräglat personligt uttryck, mer egensinne och ännu bättre låtar.

Nu drunknar Penniless bara i djungeln av besläktade band.

Ulrik Nylund, Jakobstads Tidning 24.2.2001

PENNILESS: Anola  4/5

Riuskoja kitaravalleja rakastavien tai vaikkapa Weezerin kolmatta levyä epätoivoisesti odottavien kannattaa ehdottomasti hankkia käsiinsä Pennilessin tuore pitkäsoitto. Mistään apinoinnista ei ole kyse, mutta sen verran lähimaastossa liikutaan että tarkemmat analyysit tahi nokkelammat vertailukohdat voidaan tällä kertaa jättää väliin. Kolmannen Alisaaren veljeksen liittyminen merkittäväksi biisintekijäksi on rikastuttanut bändin sointia monipuolisempaan suuntaan, variaatioita löytyy tarpeeksi säilyttämään mielenkiinto koko levyn ajan.

Anolan "mättöä ja melodiaa oikeissa suhteissa" -peruskaava toimii niin hyvin, että jopa hieman epäilevällä asenteella ollut arvioija joutuu nöyrtymään Nakkilan viisikon edessä. Murisevia kitaravalleja ja heleitä säveliä siittävistä yhtyeistä suurin osa ei levyllä kanna alkuinnostuksen yli - sen ohitettuaan musiikki lävähtää maitohapoille alta aikayksikön ja levyhyllyssä pölyttyminen tai jopa divarin laari odottaa vääjäämättömänä. Pennilessin matkassa homma etenee toisinpäin. Parin kuuntelukerran "ihan jees" -fiiliksen jälkeen huomaan vähitellen pyörittäväni levyä kerta toisensa jälkeen, ilman merkkiäkään mistään kyllästymiseen viittaavasta.

Yhtään heikkoa lenkkiä Anola ei tarjoa, joten levyltä selkeästi erottuvien biisien etsiminen on vaikeaa. Sinkku Adam's Apple Pie potkii topakan nyanssirikkaasti ja Never Forget You taasen on vain yksinkertaisesti ässäbiisi. Parasta taitaa kuitenkin olla levyn päättävä Lullabies, jossa lallatellaan pieni kieli poskessa-meiningillä kohti maailmanlopun tunnelmia.

Vuoden ensimmäinen "positiivinen yllättäjä" -titteli lienee paikallaan.

Jari Jokirinne, Soundi 2/2001

PENNILESS: Anola

Nakkilan pennittömät palaavat uusine, kauan kypsyteltyine albumeineen ja jälki on jälleen kerran lähinnä mestarillista. Moni muukin osaa raskaiden kitaroiden ja heleiden popmelodioiden yhdistelemisen jalon taidon, mutta Pennilessillä juttu pyörii edelleen aivan omissa sfääreissään. Se, että saa poppiksen kuulostamaan samaan aikaan kauniilta, rankalta ja, ah, niin kipeän äkkiväärältä on taito, joka ainakin tässä maassa lepää ainoastaan tämän porukan hennoilla harteilla.

Vaikka musiikilliset vertaukset jo vuosikaudet mullan alla maanneeseen kuningasyhtye Pixiesiin on jo (miltei) unohdettu, on homma tunnetasolla vieläkin täsmälleen yhtä kieroonkasvanutta kuin tuolla Bostonin keisariyhtyeellä. Penniless houkuttelee kuulijan viekkaasti esiin, keimailee aikansa ja mukiloi tämän lopuksi tylysti kitaroillaan. Pakoon ei pääse edes naapurin papukaija.

Pennilessin itsekseen tuottama Anola esittelee monessa suhteessa uudistuneen orkesterin. Yhtyeen kolmannen Alisaari-merkkisen hemmon, Ossin, mukaantulo myös biisinrakennusmielessä on tuonut levylle uudenlaista popmaista otetta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Anolalla hypeltäisiin kukkakedoilla ja lallateltaisiin joutavia. Tai lallatellaan kyllä, mutta vain tukevan kitaravallin päällä ja lähinnä mielenvikaiselta kuulostaen. Esimerkiksi 'Adam's Apple Pie' -sinkku ja sen b-puoleksi heitetty 'My Points' juoruavat, että sakin levysoittimissa on sitten viime kuuleman pyörinyt ainakin Nirvanan ja Foo Fightersin levyjä, mikä ei raasta kiekon kylkiin ainakaan miinus-merkkejä.

Toinen uudistus on Ossin tarttuminen kolmannen kitaran lisäksi myös mikrofoniin. Osapuilleen puolet Anolan veisuista ovat nuoren herran laulamia, toisen puolen hoitaa totuttuun tapaan Alisaaren veljeksistä se Pekka. Komeasti pelaapi moinen kombinaatio, tuskin tässä malttaa keikkoja odotella.

Kyllä se kuulkaa niin on, että jos raahaatte minulle kuultavaksi kovemman kotimaisen, englanniksi paahtavan popyhtyeen niin minä keitän koko valtakunnalle kahvit. Ja pistän vielä pitkät viinerit kyytipojiksi!

Matti Riekki, SoneraPlaza / Kaista 1.2.2001

PENNILESS: Anola  4/5

Smashing Pumpkins ja Pavement, 90-luvun amerikkalaisen vaihtoehtorokin ääripääyhtyeet, ovat viimein hajonneet. Keväämmällä ilmestyvä Pixiesin b-puolikokoelma edustaa nostalgiaa pari-kolmekymppisille. Vaan kaukana pohjoisessa, pienessä kyläpahasessa Porin lähellä pitää majaansa jenkki-indien viimeinen eturintama surisevine kitaroineen, hiljaisine säkeistöineen ja äänekkäine kertosäkeineen.

Pennilessin musiikillinen linja ei ole heidän liki kymmenvuotisen levytysuransa aikana juurikaan muuttunut, mutta yhtye kuulostaa 'Anolalla' hämmästyttävän määrätietoiselta ja jopa muodikkaalta. Single- ja videoraidat 'Beautiful' ja 'Adam's Apple Pie' ovat valitettavasti huipullaan yksin, mutta monet levyn kappaleet pääsevät hyvin lähelle. Noin kansainvälisiä markkinoita ajatellen sanoituksia ja ääntämistä voisi kenties tarkistaa, vaan kenties moinen sotii bändin indie-eetosta vastaan. En ole aikaisemmin kiinnittänyt yhtyeeseen sen kummempaa huomiota, yhtäkkiä huomaan kuitenkin pyörittäväni 'Anolaa' jo kolmatta kertaa peräkkäin soittimessa. Ei mikään klassikkolevy, mutta elävän ja tuoreen kuuloinen hetki suomalaista indie-poppia.

Paras hetki: 'Beautiful'
Huonoin hetki: 'Black Crows' ei ole paras mahdollinen avausbiisi levylle.

VA, Sooda 2/2001

PENNILESS: Anola  9/10

Penniless on, perhana soikoon, Suomen ehdottomasti hienoimpia kitararock-bändejä. Nakkilalaisorkesterin edellinen, toissa vuonna ilmestynyt Joe-albumi oli lähes täyden kympin pläjäys vinkeitä melodioita ja karheaa säröpirinää.

Ruotsalaiselle levy-yhtiölle levyttävä Penniless esiintyi Joen ilmestymisen jälkeen mm. Roskildessa 1998 (minä olin se dorka, joka huusi, että Hyvä pojat!) ja kiersi syksyllä 1999 Saksassa.

Suomessa orkesteri ei ikävä kyllä edelleenkään ole järin suuri nimi, vaikka alunperin Penniless People Of Bulgariana aloittanut poppoo on toiminut jo vuodesta 1991. Toivoa sopii, että yhtyeen viides albumi Anola saa viimeinkin aikaan kunnon älämölöä, sen hieno levy (ja bändi) kyllä ansaitsisi.

Ensimmäinen single Adam's Apple Pie onkin jo päässyt Radiomafian lisäksi länsinaapurissakin radiokanava P3:n voimasoittolistalle.

Suuria muutoksia Anola ei Joen jälkeen tarjoile, mitä nyt särökitarapörinä-äänivalleja ryöpytetään ehkä hivenen säästeliäämmin. Biisit ovat jälleen joko hyviä tai erittäin hyviä: erityisesti allekirjoittaneen korvaa hivelivät haikeatunnelmainen voimapoppis Save, sinkkuraita Adam's Apple Pie, ja hauska Imbecile.

Suomen popparit, menkää kauppaan ja ostakaa tämä levy, se on käsky! Ja epäkaupallisen kömpelöä kantta ei kannata säikähtää.

Juho Hämäläinen, Keskisuomalainen / Syke 17.2.2001

PENNILESS: Anola  4/5

Penniless on ollut pitkään maan arvostetuimpia rockyhtyeitä, mutta mielipideatomaattia tai rockpiirien aktiivista vaikuttajaa bändistä ei ole tullut. Nakkilalainen Penniless rakentaa sointiaan omissa oloissaan ja tuntuu olevan erityisen niukasti kiinnostunut selkääntaputtelusta ja kokkareista. Anola on ryhmän viides albumi, toinen ruotsalaiselle kitarapoppiin erikoistuneelle levy-yhtiölle.

Penniless on amerikkalaisen alternative-rockin kiistaton perillinen. Surullisenkuuluisat puheet Nakkilan Pixiesista kertovat nykyisellään enemmän lausujastaan kuin yhtyeestä, sillä vuosikymmenen takainen kitarapörinä ei ole koskaan ollut ainoa Pennilessin hallitsema siivu rock-historiaa. Anola on Pennilessin ilmeikkäin julkaisu, onnistunut jatko Joe-albumilla alkaneelle tyylin itsenäistymiselle. Sonic Youthin ja Nirvanan vaikutus kuuluu yhä, ja lennokas popmaisuus sekä rento jytinä käyvät sylipainia läpi Anolan.

Marko Sirviö, Kaleva 16.2.2001

PENNILESS - Anola  8/10

Täältä lätisee kitaramöyryä. Uusi täyspitkä Nakkilan veljeskunnalta. Tämä bändi on siitä kumma, että kotirintamalla monet eivät tunnu tuntevan tätä, vaikka levyjä on takana jo monta (onko tämä jo kuudes??) ja keikkaa on heitetty niin perkeleesi. Ulkomailla tosin ollaan tajuttu jo ajat sitten laadun päälle. Se, minkä ihmeen takia tämä ei ole isompi juttu meillä, on ollut minulle aina mysteeri. Juttu on megahyvin tuotettua ja sisällöllisesti korkeatasoista.

Kuten edeltäjänsäkin on Anolan soundi tosi suuri. Päävaikute tuntuu edelleen olevan tuo Frank Blackin sävellystyyli, ja bändi onkin parhaimmillaan silloin, kun se työstää jotain nelijakoisuudesta poikkeavaa, hereilläpitävää rytmitystä. Nyt on särömörinää ehkä hiukan vähemmän, mutta lopputulos on silti tuhti. Kappaleet ovat edelleen monipuolisia, joten ei voi puhua tylsästä klisepuurosta. Myös kiitos hienoista duuri/molli-vaihdoksista yllättävissä kohdissa. Ainoat seikat, jotka estävät päänräjäytyksen tapahtuvan, ovat: a) parisuhdelyriikat (en jaksa niitä, eikö maailmassa muka ole muuta kuin nykyinen tai entinen musu ja sen aiheuttamat päänvaivat aaarrrgggnnnhhh??), sekä b) tuo kumma kurpitsamurska-mielleyhtymä. Mutta kaikin puolin Penniless on Fridgen ohella maamme kovimpia salaisia aseita.

PD, Sue 1/2001

Nuo rätväkän rokin taitajat Nakkilasta
PENNILESS - Anola  3/5

Nakkilan kirkon vaiheilta on työstetty rätväkkää rokkia ja poppia jo yli 10 vuotta. Viides albumi ei ole sen huonompi tai parempi kuin edeltäjänsä. Onpahan vain oivaa soitantaa, josta ovat vuosien kuluessa haihtuneet leimallisimmat vaikutteet, kuten Pixies-tyylinen rytyytys. Jos bändi olisi helsinkiläinen, se olisi huomattavasti näyttävämmin esillä.

Ismo Uusitupa, Uutislehti 100 19.2.2001

PENNILESS: Anola

Takuuvarmasti Nakkilan paras rockorkesteri Penniless on julkaissut jo viidennen pitkäsoittonsa Anola. Edellinen vuonna -98 julkaistu Joe oli jo sitä luokkaa, että olin varma että paremmaksi ei voi panna. Penniless on nimittäin minulle se suomalainen orkesteri, joka palautti uskoni suomalaisiin englanniksi laulaviin bändeihin.

Nights Of Iguanan jälkeen ei vuosikausiin ollut mitään mikä olisi loppuun asti säväyttänyt. Mainioiden levyjensä lisäksi Penniless on myös erinomainen liveorkesteri.

Anola on varmasti Pennileksen monipuolisin levy. Ennen joidenkin mielestä turhankin selkeät Pixies-vaikutteet ovat jääneet tältä levyltä pois. Huhupuheita on liikkunut siitä, että bändi olisi siistinyt linjaansa ronskilla kädellä. Ei huolta. Anola rokkaa tarvittavalla hävyttömyydellä.

Uutta väriä ja lisää nyansseja Pennilekseen on tuonut sen "tuorein" jäsen, Alisaaren mafian nuorimmainen Ossi, joka vastaa veljensä Pekan kanssa levyn laulusuorituksista sekä biiseistä. Myös kitaristi Mikko Pere osallistuu biisientekoon.

Soittajina Nakkilan poijat ovat varsin mainioita. Erityismaininnan ansaitsee rytmiryhmä, basisti Kimmo Kurittu sekä henkilökohtainen suosikkini suomalaisista mättörumpaleista Lasse Alisaari.

Jos Pennilesstä ennen vertailtiin turhankin hanakasti Pixiekseen, niin Anolan myötä bändi saa kyllä taatusti kuulla kyllästymiseen asti Posies-vertauksia. Vaikutteet ovat ilmeisiä, mutta eivät mitenkään häiritseviä.

Levy sisältää monia todellisia helmiä. Black Crows, Beautiful, ehkä levyn eniten Posiekselta haiskahtava singlelohkaisu Adam's Apple Pie, videobiisi Never Forget You ja päätösraita Lullabies ovat kaikki liki täydellisiä. My Points biisin olemassaoloa sitten ihmettelenkin, sen säkeistöjen lattea laulumelodia ei vakuuta. Kokonaisuutena silti siis loistava paketti, joka kannattaa hankkia omaksi. Tästä ei enää suomalainen rockmusiikki parane.

Jukka Melametsä, Keskipohjanmaa 22.2.2001

  PENNILESS: Adam´s Apple Pie  8/10

Nakkilan Pixies parempana kuin koskaan? Komea sävellys, hyvä sovitus ja humoristis-kierot sanat. Kitaravalli sävykkäämpi kuin ikinä... Mutta mistä hienoinen selittämätön alakulo, joko päätä on hakattu seinään tarpeeksi?

Jari Mäkäräinen, Rumba 2/2001

PENNILESS: Anola  Hifi*** Musik****

Inte nog med att A West Side Fabrication fullständigt dammsuger Norrland på alla poptalanger och ger ut på skiva, man har dessutom det bästa i powerpop-väg som vårt östra grannland Finland kan erbjuda. Även om man ibland kan tycka sig känna igen en del ackordväxlingar och breaks på Penniless fjärde fullängdare hos bolaget är det samtidigt svårt att inte smittas av hookarna och melodisinnet. Paralleller går givetvis att dra med som pressreleasen säger "amerikanska undergroundstorheter". Man kan exempelvis dra fram band som Buffalo Tom och för all del även Pixies och Nirvana som troliga influenser. Men som vanligt med riktigt bra musik är det inget man tänker särskilt mycket på när skivan väl snurrar i CD-spelaren.

JB, Hifi & Musik 3/2001

PENNILESS: Anola  3/5

Det har inte varit så mycket väsen kring finländsk rock på senare år. Annat var det när Wigwam och Hanoi Rocks härjade på listor och i spalter. Om det finns något hopp för framtiden står det eventuellt till Penniless, vars musik är långt från fattig men desto kompromisslösare.

Kraftfull pop med starka melodier; det är naturligtvis en klyscha men den stämmer rätt hyfsat på denna kvintett formerad kring tre bröder Alisaari.

Energi är nyckelordet vilket inte hindrar en och annan nyans från att tränga igenom manglandet.

Lars Davidsson, Smålänningen 23.2.2001

PENNILESS: Anola  3/5

A west side fabrication, med storheter som The Bear Quartet och Sahara Hotnights i sitt stall har förmodligen sin främsta styrka i de något mindre pop- och rockakterna. Blue och Blissful har aldrig fått någon enorm genomslagskraft hos den stora publiken, men har i snävare popkretsar fått något av kultstämpel.

Enda utländska band på A west side fabrication är Penniless. Finland är väl inte direkt känt för att leverera en uppsjö av popsmällare. 22 Pistepirkko och Leningrad Cowboys är antagligen det största vårt västra grannland (västra grannland? Penniless obs.) har gett den europeiska musikscenen. Med den staben är det snabbt lätt att låta bli att nämna Finland i allmänna musiksnack. Kul är då att Penniless plockar fram esset i rockärmen och släpper sitt fjärde studioalbum. Energisk, svettig och allvarsam rock. I sina mest allvarstyngda stunder låter Ossi och Pekka Alisaari tillsammans med resten av Penniless som Lee Staley och Alice in Chains.

Hur långt "Anola" kommer att nå är svårt att säga, men singeln "Beautiful" är kokhet på MTV:s Alternative Nation, något som kan vittna om att större grejor är på gång.

Fredrik Berg, Nya Wermlands-Tidningen 21.2.2001

PENNILESS: Anola

PENNILESS rockar ju. Denna finländska kvintett spelar alternativ rockmusik som borde slå vilken rockpublik som helst med häpnad.

Men något större genombrott i Sverige har Penniless inte fått, trots tre tidigare skivsläpp. Och den nya Anola kommer knappast att orsaka någon större hysteri - tyvärr.

Deras musik flörtar rejält med den amerikanska grungen som hade sin storhetstid på 1990-talet. Och det är kanske det som är Penniless stora problem? Man spelar rätt musik fast i fel tid.

CD:n innehåller tolv jämna och välarrangerade rocklåtar. Spår som skulle kunna agera utfyllnad på vilken Smashing Pumpkins eller Stone Temple Pilots-skiva som helst, men bara utfyllnad.

Vad Penniless saknar, som många av 1990-talets grungestorheter hade, är en sångare med en röst som bär upp låtarna. Alla som hört Stone Temple Pilots Scott Weiland i Creep vet vad jag menar. Varken Ossi Alisaari eller brodern Pekka klarar att lyfta detta dussin låtar till några högre höjder.

Peter Jonsson, Norrbottens-Kuriren 22.2.2001

PENNILESS: Anola  2/5

Nakkilan pikkupitäjästä ponnistava Penniless ei antanut ruotsalaisesta levy-yhtiöstä huolimatta äänityshommia länsinaapurin pojille. Uusi Anola on äänitetty ja miksattu Suomessa, mutta masteroitu sitten sveamammojen toimesta. Sonic Youthiin useasti verratun Pennilessin uutuudessa on vetoa sen rosoisuuden ja aavistuksen karunkin maailmansa vuoksi. Kappaleissa on edelleen sitä perussuomalaista tummuutta ja samanaikaista pehmeyttä, mutta karkeus peittää sitä hyvin alleen. Itse en pidä suomalaisten ajoittaisesta softista lähestymistavasta ja kompittamisesta. Se on kuin mikrovalmis nakki. Hupaisa ja kerran maistettuna ihan ok, mutta jatkuva nauttiminen saa osakseen vieroksuntaa.

Niko Antin, Suosikki 3/2001

PENNILESS: Anola

Pennilessin poikia vaivaa turha vaatimattomuus. Nakkilalaisbändi on tehnyt Mouldista lähtien kiistatta mainioita kiekkoja, eikä uutuuslevy Anola tee poikkeusta. Yhtyeen jäsenet tietävät kyllä itsekin onnistuneensa, mutta henkseleiden paukutteluun yhtyeen jäsenet eivät ryhdy, vaikka siihen olisi aihettakin.

Jo edellisen levyn Joen yhteydessä yleisesti myönnettiin, että yhtye oli osunut naulan kantaan. Uudella levyllä yhtye pistää vieläkin paremmaksi, mutta laatumusiikki ja suosio eivät näytä aina kohtaavan.

Marko Säyneskoski, Turun Sanomat 16.2.2001 (ote haastattelusta)

PENNILESS: Anola

Entiset Bulgarian ryysyläiset ovat kahdeksan vuotta ja viisi pitkäsoittoa kestäneen levytysuransa aikana hioneet ilmaisunsa irti alkuvaiheen Pixies-kytköksistä runsain mitoin vivahteikkaampaan suuntaan.

Vaikka yhtye lehdistötiedoteessaan - tietenkin - sanoutuu irti kaikista suorista vertailuista, on myönteisimmät mainittava. Alice In Chains kuultaa etenkin raskaina ja komeina kaikuvista vokaaliharmonioista, mutta eniten viittauksia löytyy Foo Fightersin melankoliseen ja melodiseen kitaramättöön.

Anola on kuitenkin riittävän monipuolinen kokonaisuus pärjätäkseen omillaan. Edeltäjäänsä Joeen verrattuna se soi popimmin ja irtonaisemmin. Vaivattomuudesta huolimatta sävellys- ja sovitusratkaisut on selvästi harkittu viimeisen päälle - ja päädytty lähes poikkeuksetta mielenkiintoisimmille reiteille.

Penniless ansaitsisi nykyistä kuuluvamman aseman vaihtoehtorockin kansainvälisessä nokkimisjärjestyksessä, kotimaan kasvun rajat kun tulivat vastaan jo kauan sitten.

Savon Sanomat 22.2.2001

PENNILESS: Anola  4/5

Finländarna är enda utländska bandet på Skellefteå-etiketten. Och där har de funnits i några år nu. "Anola" är album nummer fyra på West Side och det är trist att de är så få som känner till deras existens. Ett fall framåt på väg mot ära och berömmelse är det faktumet att videon till "Beautiful" har spelats flitigt på MTV's Alternative Nation.

För precis som på de tre föregångarna så fortsätter man att göra atletiska låtar i gränslandet mellan pop och rock.

Man skulle kunna säga att melodierna är pop och sättet man framför det på är rock. Tänk er en korsning mellan Posies, Foo Fighters och vår egen duo Wannadies och Popsicle. Och det är ingen överdrift. Lyssna på "Adam's Apple Pie", Black Crows", "Beauty of Dreaming", "Imbecile", och "My Points" och jag garanterar att du har skaffat dig fem nya finska rockdarlings.

Björn Bostrand, Länstidningen Östersund 9.2.2001

PENNILESS: Anola  3/5

Positiv finsk pop på skivbolaget från Skellefteå som under 90-talet serverade oss ungefär alla svenska indieband som fanns. Penniless känns igen i soundet från sånt bolaget släppt tidigare, men det finns även drag från modern tids bästa powerpopband - Weezer. Plus att sången låter väldigt finsk stundtals, vilket givetvis bara är charmigt. Tyvärr är det nog lite för uddlöst för att nå någon större publik, men jag hoppas att detta inte är det sista vi hör från Penniless.

Anders Jakobson, Nerikes Allehanda 9.2.2001

PENNILESS: Anola  3/5

Westsides finska kvintett med bröderna Alisaari i spetsen fortsätter att göra det som de är bäst på: avigt, alternativt och amerikanskt. Fortfarande finns det en hel del Pixies i botten. Visst, Penniless förfinar och förfinar, men jag tror inte att de kommer längre än så här på den inslagna vägen.

Lars Andersson, Norra Västerbotten 16.2.2001

PENNILESS: Anola  2/5

"Mitt sinne speglar tilltron jag placerat i dina händer" (Fast på engelska).

Inledningslåten "Black Crows" textrader slukar misstron gentemot dessa fyra (Penniless känner aningen misstro mot recensentens förmåga att räkna; men kanske hennes fingerfärdighet sträcker sig över fyra fingrar blott...) finländares fingerfärdighet vad gäller textskrivandet. Från otämjda proggressiv-punkslingor 1991 - till de numer mycket melodiska distgitarrernas gångar 2001 - har Penniless letts från ödesmarkerna i Finland till turnéer i bland annat Tyskland, Japan, Norge och Danmark.

Om du är en person som besitter en längtan efter Satans spår gånger 13.

Efter melodisk grunger-powerpop med namn som "Heaven is a lie", eller "Adam's Apple Pie" på repeat? Då ska du smaka på dessa radiovänner. Det är varken originellt eller häpnadsväckande.

Albumet är bra i sig. Utan jämförelser.

Men variablerna bevarar inget trevligt helhetsintryck.

Penniless är för föränderliga.

För instabila.

Och ändå likadana vid varje jämförelse med besläktade kollegor. Skivan blir kanske drägligt lyssningsbar på grund av texter eller Pekka Alisaaris engagerade skrikgnälliga röst. Spara pengarna!

Gisela Granberg, Norrländska Socialdemokraten 9.2.2001

PENNILESS: Anola  3/5

Finska Penniless är det enda utländska band som det pigga Skelleftebolaget ger ut. Bandet består av de tre bröderna Alisaari: Pekka, Ossi och Lasse samt Kimmo Kurittu och Mikko Pere.

Detta är Penniless fjärde album och det låter onekligen mycket amerikanskt. Med smultronfräscha melodier varvade med tunga gitarrslingor påminner de mycket om The Posies (här kan man till och med i Adam's apple pie höra en direkt passning om Flavour of the month). Och sämre referenser kan man ju onekligen ha.

Det är stundtals lite avigt men samtidigt mycket melodiöst. Penniless sticker ut på ett riktigt charmigt sätt, och det är just så här det bör låta när man balanserar mellan popens motpoler: det ljuva och det råa.

Anders Tapola, Smålandsposten 17.2.2001

PENNILESS: Anola  2/5

De här finländarna har snöat in på Foo Fighters, Weezer, Smashing Pumpkins och Wannadies. Det känns inte så spännande våren 2001, även om det märks att de har tre album i ryggen och är bra på vad de gör.

Lyssna hellre på: Foo Fighters: The colour and the shape.

Karoline Eriksson, Svenska Dagbladet 9.2.2001

PENNILESS: Anola

Penniless från Finland ligger på svenska bolaget A West Side Fabrication men har ironiskt nog sina största framgångar i Tyskland och USA. Kanske inte helt konstigt då de faktiskt låter som någon blandning av Tyska Liquido och Amerikanska Weezer.

Det handlar alltså om dynamisk svängig gitarrpop med kraftfulla och trallvänliga refränger. De lugna låtarna är inte många vilket är tur då de skulle bromsa upp detta fartfyllda album. Man får känslan av att sitta i en bil och hela tiden vara på väg så länge skivan är på. Ett album att ha med sig för den som skall bila på Tysklands Autobahn - kanske en av anledningarna till framgångarna i just detta land.

Albumet känns något tråkigt och är nog ingenting för Sverige som redan för fem år sedan förbrukat denna typ av band.

Rocketman, Värmlands Folkblad 2.2.2001

PENNILESS: Anola  1/5

Låt oss vara alternativa! Vi tar några finska bröder och låter dem spela ackord på distade gitarrer. Den snyggaste av dem får sjunga. Lite "tra-la.la" i varje låt, det är lite sådär poppigt nonchalant. Krydda med låttitlar som "addicted" och "Lullabies" och vips har vi ett nordiskt Ash. Men det är tyvärr inte så enkelt. Penniless klarar inte många av recensentens kontrollpunkter gällande "eftersläpande" powerpopare". Det krävs helt enkelt en större ansträngning än ett suddigt cd-omslag för att i dessa tider, då den brittiska popscenen lider av baksmälla, försöka få en publik intresserad av ringande gitarrer. Och det hjälper definitivt inte att sångaren låter som blandning mellan en desillusionerad brittpopare och en avdankad grungerockare. En konturlös musik enbart bestående av, ja just det, ringande gitarrer, gör det inte heller.

"Anola" är Penniless fjärde album på etiketten West Side.

Det fjärde och sista får vi hoppas. jahas.

Thomas Jonsson, Västerbottens Folkblad 20.2.2001

PENNILESS: Anola

Cd nummer fyra från det finländska bandet Penniless. Bandet spelar kraftfull pop med starka melodier och tankarna flyger vid första lyssningen genast åt Weezer, inte minst för sångaren Pekka Alisaaris typiska undergroundstämma.

Det här är bra, kanske lite tröttsamt i längden men låtarna är starka vilket visar sig i Beautiful, som spelats flitigt på MTV's Alternative Nation. Trots sina oförutsägbara melodier känns de väldigt radiovänliga.

Den särpräglade skellefteåproduktionen ligger som en Guds hand över helheten men påminner föga om tidigare produktioner från skivbolaget.

Det här låter amerikanskt, ett resultat av en blandning mellan Nirvana, Weezer och Foo Fighters med en tidig Fireside-produktion. Krångligt? Helt enkelt bra finländsk undergroundpop.

Ulf Oppman, Västerbottens-Kuriren 15.2.2001

PENNILESS: Anola  2/5

Det är både lätt och svårt att förstå varför just finska Penniless som enda utländska band har tagits om hand av A West Side Fabrication. Lätt för att de så tydligt passar in i west Sides profil som indiepopens fanbärare, svårt för att de inte är så speciella att det motiverar en sådan särbehandling.

På sitt fjärde album låter de väldigt mycket Weezer och lite Pixies, men framför allt låter de ungefär 1993. Låtarna är genomgående för långa, men överraskar ibland och är ganska trivsamma att lyssna på.

Mårten Nilsson, Upsala Nya Tidning 14.2.2001

PENNILESS: Anola  3/5

Finnarna firar 10 år i år och formkurvan pekar faktiskt fortfarande uppåt.

Gitarrfet harmonirik powerpop behärskar grabbarna idag fullt ut och en mer jämn platta än denna fjärde har karriären inte tidigare fött fram. Jag gillar de 90-gradiga tvära kasten á la Supergrass, men ett genomgående problem gruppen brottas med är att jobba fram etsande intron. Det tar ibland en evig tid innan blixtnedslaget kommer, och även om det oftast är helläckert känns den inledande transportsträckan irriterande onödig.

Bengt Ola Mattsson, Östersunds-Posten 16.2.2001

PENNILESS: Anola
Skellefteå-Nakkila

Nakkilan suurimman vientitoivon Pennilessin levyt julkaisee edelleen ruotsalainen kitarapoppiin erikoistunut kulttimerkki A West Side Fabrication. Bändiin voitaisiin satsata Suomessakin, vaikka sijoittamalla hiihtoliitolta vapautuvat valtionavut Pennilessin ulkomaanpromotioon.

Anola on Pennilessin viides levy. Viimeistään nyt on syytä unohtaa iäinikuiset "Suomen Pixies"-kuittailut. Liekö sitten syynä edellisen levyn julkaisun aikoihin bändiin liittynyt kolmas Alisaari, nyt jo roiman biisinteko- ja vokaalivastuun kantava Ossi, mutta nykyisellään Penniless kuulostaa välillä hiukan vinksahtaneelta versiolta levy-yhtiönsä artisteista tyyliin Popsicle, toisinaan amerikanlegenda Posiesilta - toki suurimman osan aikaa omalta itseltään. Orkesterilla on kyky viehättää sekä popmelodian tajullaan että lievästi kierteisillä sovituksillaan.

Radiosta tutut sinkkujulkaisut Beautiful ja Adam's Apple Pie, rouhea avausraita Black Crows, ja videobiisi Never Forget You toimivat parhaiten. Ne ovat samalla levyn neljä ensimmäistä biisiä. On kuin veto ihan pikkuisen hyytyisi loppua kohden. Toisaalta, jos kuuntelun aloittaa jostain loppupään laulusta, alkaa hittipotentiaalia löytyä sieltäkin.

Manu Haapalainen, Turun Ylioppilaslehti 2.3.2001

PENNILESS: Anola  4/5

Maalaispojat tietävät mitä on popmelankolia 1990-luvun alussa Penniless People of Bulgaria julkaisi karmean levyn, joka oli kaikin puolin kaikkien mielestä epäonnistunut tekele. Sitten tuli vielä levy-yhtiöltä kengänmuotoista kuvioita perseeseen ja ajatus oli kasattava uudelleen.

Tämä yhtyeen ranka on siitä asti lihottanut itseään kuntoon, pudottanut loppuliitteen nimestään ja alkanut tehdä pohjoismaisella mentaliteetilla rockia.

Anola on täynnä herkullisia kitaroita. Levy ei oikeastaan tiedä, onko se rock- vai poplevy. Biisien raamit ja laulu ovat poppia, mutta raskas kitara ei anna periksi. Vaikeudet Anolalla ovat paikoin uskottavan soundin puolella. Jotain puuttuu vielä räjähtävästä pop-levyn soinnista, autotalli kummittelee.

Anolalla kuuluu selvästi, että bändi on rutinoitunut esiintyjä, hetkittäin tuntuu kuin levy olisi elävänä nauhoitettu. Penniless tekee kuitenkin kaiken selvästi rakkaudesta musiikkiin, jättää keimailun ja koristelun. Se on jotain.

Antti Arvaja, Aktivist 3/2001

PENNILESS: Anola

Finska Penniless, som funnits sedan 1991, släpper sin femte fullängdare efter tre års tystnad. Penniless har omnämnts som ett av Finlands mest betydande alternativa band och deras sound har tidigare jämförts med The Pixies. Men Anola känns betydligt mer grunge-retro än kul. Nästan alla låtar är uppbyggda enligt Nirvana-mönster. De börjar med fördel lite lågmält men hotfullt, för att sedan gitarrmangla loss. Och sångaren har samma entoniga och plågade röstläge som en viss Kurt. Nirvana är förvisso ett förnämligt band att jämföras med, och det är inte det att det är något fel på musiken egentligen. Här finns flera låtar med riktig hitvarning. Imbecile exempelvis, har en störtskön melodi som för tankarna till Weezer. En annan lovande låt med stark melodi är Beautiful, och Summer som gör en riktigt glad. Och det ska sägas att skivan vinner på att lyssnas på fler gånger. Men det räcker inte. Det ekar hela tiden av andra gruppers sound, andra gruppers maner. Jag vill ha en bättre anledning att lyssna vidare på en skiva än att det låter som något annat. Och den anledningen hittar i alla fall inte jag på Anola.

Anna Hedlund, Groove 2/2001

PENNILESS: Anola

En gång i tiden hörde jag ett spretigt indieband som hette Penniless People of Bulgaria. De spelade en ofärdig musik och hade ett misslyckat namn. Sedan har det dock gått framåt vad tätheten beträffar, och i samband med förra utgåvan, "Joe", föll lyckligtvis slutdelen av namnet bort.

Nu inleder Penniless färska plattan "Anola" med ett gitarriff ("Black Crows"), som omedelbart rycker upp mig ur stolen.

I och för sig är det ändå kanske inte så fruktansvärt mycket som hänt sedan förra gången. Det handlar fortfarande om vass gitarrock i numera upplösta garageuppföljarna Pixies anda (ja, ska sanningen fram är den här musiken alldeles ovanligt gravt Pixies-influerad - och inget fel med det), men en mer klarsynt fokusering på det centrala (exempelvis kompositionerna) har ändå kommit in i bilden. Kompositionerna är jämnare än tidigare, också om de knappast lär locka någon storpublik. Det här är musik för en mycket specifik gitarrdiggargrupp, trots att killarnas riffhantering kunde vara värd en guldskiva. Mot slutet infinner sig för all del en antydan till jämntjockhet, men som helhet taget är "Anola" en fin platta. Penniless bästa.

Henrik Jansson, Åbo Underrättelser 3.2.2001

PENNILESS: Anola
KOMEA KEITOS POPPIA JA SÄRÖKITARAA  4/5

Aiemmin Bulgarian tyhjätaskuina tunnetut nakkilalaiset ovat tehneet taas kerran laadukkaan levyn. Melodiat on hyviä ja kitarat raikaavat tarvittaessa kovaa. Jonnekin grunge-karsinaan tätä on yritetty tunkea, mutta kuten hyvässä rockissa aina, ei karsinoita tarvita. Elementtejä tulee niin ajattomasta popista kuin Nirvanamaisesta väännöstäkin. Radiohitti Adam's Apple Pie valloittaa upealla kertosäkeellään ja omaperäisillä ratkaisuillaan eikä kappale jää ainoaksi helmeksi. Kun soittoon on löydetty näin hienoja ratkaisuja, toivoisi samaa myös tekstityksiltä. Nyt levyn itsestään selvät ihmissuhdepuinnit laskevat aavistuksen innostusta. Jos maailmassa on yhtään oikeudenmukaisuutta, on Penniless joskus iso nimi. Valmista, hyvin tuotettua ja ennen kaikkea omaehtoista rockia ei ikinä ole liikaa. Kenties tästä olisi vientiartikkeliksikin?

Mikko Huikkonen, Etelä-Suomen Sanomat 2.3.2001

PENNILESS: Anola  2/5

Finska Penniless gör gitarr-rock som landar någonstans mellan Wannadies powerpop och Nirvanas muskelrock. Catchiga melodier varvas med bångstyriga ackordföljder och explosiva urladdningar.

Penniless behärskar stilen till fullo och är helt klart ett begåvat band, men de har tiden emot sig.

Detta skulle antagligen ha varit väldigt bra 1995, i dag känns konceptet bara slitet och rätt så ointressant.

Leo Lundberg, Arbetarbladet 16.2.2001 (också i Tidningen Ångermanland 16.2.2001, Värmlands Folkblad 16.2.2001)

PENNILESS: Anola  4/6

Efter att en längre tid ha blivit överrösta med rent katastrofal finsk musik är det skönt att äntligen något av Finlands riktigt bra band släpper en skiva. För näst efter 22:orna är Penniless Finlands mest angelägna upplevelse. Och med sin fjärde fullängdare knyter dom ihop sin amerikanska slyngelpop på ett rent charmant vis. Som ett intensifierat, pånyttfött och mindre polerat Weezer bubblar dom av uppstudsighet och ringande poprefränger, den ena bättre än den andra.

Förvisso fäller Penniless då och då krokben för sig själva. Men det här är ändå den vackra, välbehövliga och klockrena sidan av den finska musikscenen.

Håkan Durmér, Gefle Dagblad 7.3.2001

PENNILESS: Anola  2/5

Förra plattan med finska Penniless, Joe, lovade mycket. Det var utforskande, nyfiket och originellt. Nu har de övergivit det för något som är ungefär tio år för sent. Det här är nämligen grunge á la 1991 med Nirvana och Screaming Trees som riktmärke, fast betydligt sämre.

Med andra ord känns det inte särskilt fräscht och föga originellt med för den delen. Jag undrar bara varför en del band gör sådana dumheter.

Roland Klinga, Norrköpings Tidning 7.3.2001

PENNILESS: Anola  2/5

Här doftar det postgrunge så det stänker om det - ibland funderar man till och med på om Kurt Cobain återuppstått, men med en halsinfektion. Nu är det inte riktigt Nirvana-klass på finska Penniless låtar, och det var väl heller inte att vänta. Men låtarna i sig är inte problemet - det är utförandet.

För trots sinsemellan ganska stora skillnader i melodierna lyckas Penniless på något outgrundligt sätt få allt att låta likadant. Det är svårt att sätta fingret exakt på vad det är, men förmodligen åstadkommer den enahanda gitarrdisten och sången i kombination detta smetliknande tillstånd.

Johan Elfström, Smålands-Tidningen 16.2.2001 (också i Tranås Tidning 16.2.2001, Vetlanda-Posten 16.2.2001, Värnamo Nyheter 15.2.2001)

PENNILESS: Anola

Vid sidan om Skellefteåbaserade skivbolaget A West Sides storheter The Bear Quartet finns ett antal mindre uppmärksammade band. A West Side är å andra sidan det bolag som avlat fram många framgångsrika band under årens lopp som lämnat etiketten. Sahara Hotnights, The Wannadies och Popsicle...

Penniless har funnits där hela tiden, ja, nästan i alla fall. De kallade sig tidigare för Penniless People Of Bulgaria och förkortningen till det mer anpassade Penniless känns styvare.

Precis som i fallet med svenska Hell On Wheels har ett amerikanskt band uppenbarligen satt sina djupa spår i bandets musik. Det bandet hette en gång Pixies och gjorde en samling skivor som etsat sig fast i musikhistorien. Pixies är också aktuella med en gedigen samling med b-sidor och annat godis (se annan recension) och det kan ja ge den på att Penniless visste om. De har så att säga tajmat bra där. Penniless har inte samma genuina egenhet och lika lattjo som kollegorna Hell On Wheels. De är tuffare, sturskare och allmänt mer finska, även om det absolut inte hörs. Fragmenten från grungemusiken är märkbara och jag blir tyvärr inte gladare för det.

Det finns ett par toppar som höjer denna platta avsevärt. Heaven is a lie är utsökt refrängpop med smifigt stötiga ackordkast som sannolikt väcker liv i varje The Posies/Sloan/The Grays-fan. Detsamma gäller luftiga popdängan Beautiful som fläktar sig fram i kaxigt sisu-tempo.

Nicke Boström, Guldfisknytt vecka 10

PENNILESS: Anola

Nakkilan varattomien vaarallisuus oli unohtua. Tasaisen tiiviisti studiossa viihtyneen ydinryhmän edellinen albumi Joe valloitti jo vuonna 1998, mutta nyt Anola päivittää kuulumiset. Kokoonpanossa vallitsee sama Alisaarien ja kolmen kitaran hegemonia, jota entistä melodisempi pop-vehreys kuitenkin peittää kuin muratti vanhaa kivikartanoa. Siis kaunista, herkkää ja vahvaa.

Pennilessin tapauksessa pop ei viittaa Lemonators-tyyppiseen brittitrendiin. Dokumentoidun uransa jo 1980-luvun lopulla aloittaneet pioneerit tuntevat olonsa kotoiseksi Pixies-Nirvanan linjalla eli jenkki-indiestä grungeen ulottuvalla vyöhykkeellä, jolla on ollut vähän suomalaisia menestyjiä. Nyt lisälinkkinä voi mainita vaikkapa The Posiesin.

Anolan tusinasta raidasta puolet on kultaa. Alkupään sarja Beautiful, Adam's Apple Pie ja Never Forget You kaataa valtatien vesakkoa niin tarkalla terällä, että oikeudenmukaisessa maailmassa Pennilessin power play kuuluisi kaikkien radioiden pakkosoittolistoille. Loppua kohti samojen konstien liikakäyttö hieman tylsistyttää terää, vaikka viimeisen kehtolaulun kertosäe hoilauttaa kuin Hey Jude tai Hot Love.

Ilari Tapio, Satakunnan Kansa 16.2.2001

PENNILESS: Anola
Tasaista tasoa

Nakkilalaisyhtyeen valitsema resepti toimii yleensä aina: roisia kitaransoittoa ja komeita melodioita samassa paketissa. Selvänä johtotähtenä on ollut The Posies, etenkin sen Frosting on The Beater -albumi.

Edelliseen Joe-albumiin verrattuna Anola on vieläkin melodisempi, ja kappaleet ovat tasaisemmin tasokkaita. Adam's Apple Pie voisi olla suoraan Lemonatorin nuottikirjasta.

Penniless osaa luoda kolmella kitarallaan sekä armotonta surinaa että sävykkäitä helinöitä. Bändissä on kaksi kelvollista laulajaa, Ossi ja Pekka Alisaari. Hyvin monella suomalaisella jyräbändillä ei ole yhtään.

Mika-Petteri Rantanen, Oulun Sanomat 14.3.2001

PENNILESS: Anola  4/5

Penniless färska skiva handlar rätt långt om taggig och alldeles uppenbart Pixiesinfluerad gitarrock. Och den börjar med några gitarriff som lovar verkligt gott.

Kanske håller den här plattan inte sin höga öppningsnivå riktigt ända till slut, men Penniless bästa utgåva handlar det ändå utan vidare om. Med åren har de här killarna slipat bort det mesta av den ursprungliga (och ofokuserade) spretigheten i ljudbilden, men stämpeln som indiegrupp ligger förstås kvar.

Och visst är det kult- och marginalmusik, eller helt enkelt musik för en rätt smal grupp inbitna gitarrdiggare. Men kompositionerna är numera melodiskt starka och ibland riktigt hitbetonade, och som sagt: riffen slår hårt.

Det är bara att önska att också andra än de redan invigda nu skulle få syn på bandet.

Henrik Jansson, Vasabladet 24.3.2001

PENNILESS: Anola

Vuosikymmenen vanha Penniless voisi olla kovin katkera yhtye. Jostain syystä tätä pennitöntä joukkoa ei koskaan ole noteerattu kotimaassaan niin kuin muualla. Ehkä se johtuu siitä, he ovat kotoisin Nakkilasta. Ruotsalaisella levy-yhtiöllä Pixies-pastisseja vääntävä bändi onnistuu Anola-levyllään kuulostamaan varsin kuunneltavalta, vaikka jollain musiikillisella tasolla onkin ikuisesti juuttunut 90-luvun puoliväliin. Erityisen positiivisiksi osoittautuvat sinkut Adam's apple pie ja Beautiful - molemmat hyviä, säröisillä kitaroilla veivattuja kappaleita. Pennilessille tahtoo nostaa hattua jo sen iän ja uutteruuden ansiosta - miksei myös tämän mukavan indierymistelyn johdosta. Vaan riittääkö tälle maassamme tarpeeksi kuulijoita?

Laura Friman, Cult 4/2001

PENNILESS: Anola

Nakkilalaisen Pennilessin osaaminen ja menestys eivät ole vieläkään korreloineet ansaitsemallaan tavalla. Vuodesta 1993 lähtien toinen toistaan väkevämpiä albumeita tehnyt yhtye on toki työskennellyt myös Suomen ulkopuolella saaden hyvää palautetta, mutta toistaiseksi Pennilessin kohtalona on ollut juuttua väkevämelodisen kitararockin marginaaliin ja vain asialle vihkiytyneiden herkuksi.

"Anola" on upeaa jatkoa jo kolmen vuoden takaiselle "Joe" albumille. Iskevät biisit saavat linjakkaan muotonsa peräti kolmen kitaran vyörytyksessä. Pennilessillä on soitossaan paitsi hyvää makua myös dramatiikan ja nyanssien tajua. "Anola" on tasapainoista ja väkivahvaa työtä ilman, että raitoja olisi pakotettu yhteen muottiin.

Pennilessin tasaisuus kuuluu mm. siinä, että yksikään "Anolan" kappaleista ei erotu levyn ehdottomaksi huippuhetkeksi. Erinomaisia raitoja sen sijaan on enemmänkin. "Save" on yksi "Anolan" parhaita hetkiä. "Summer" on nimensä lupaama kesähitti ja albumin lopettava "Lullabies" pitää otsikostaan huolimatta hereillä viimeiseen ääneensä saakka.

Jos menestys perustuisi kaikissa tapauksissa musiikin laatuun, niin "Anola" olisi Pennilessin kauan odotettu lopullinen läpimurto.

Pertti Ojala, Pieksämäen lehti 21.3.2001

PENNILESS: Anola
OMANLAINEN PENNILESS

Nakkilan Penniless on tehnyt sen jälleen. Erinomaisen pop-levyn. 12 omillaan toimeen tulevaa kappaletta, joita tullaan pyörittämään monen indie-popparin levylautasella iltojen pimenevinä tunteina.

Pitkäikäinen yhtye julkaisi helmikuussa viidennen pitkäsoittonsa Anolan ruotsalaisella A West Side Fabrication -levymerkillä. Levymerkki on mm. yksi John Peelin suosikeista ja muita artisteja ovat mm. Tommy 16 ja The Bear Quartet. Anola on Pennilessin toinen suoraan AWSF:lle tehty levy. Levyltä löytyvät mm. kappaleet Beautiful, joka on tuttu monille MTV:n Alternative Nationin katsojille sekä Never Forget You, joka on myös samaisesta ohjelmasta tuttu. Adam's Apple Pie taas oli levyn ensimmäinen singlelohkaisu, ja se löysi tiensä heti Radiomafian soittolistalle. Näissä kappaleissa kitarat surisevat ja helisevät sekä melodiat jäävät soimaan mieleen seuraaviksi tunneiksi.

Pennilessin tuotannossa on nähty yhteyksiä Pixiesiin ja Sonic Youthiin, mutta musiikkinsa on omanlaistaan, eikä sen menestykselle ole esteitä kuin markkinoinnissa. Tämäkin levy ansaitsisi paikan aivan erinomaisesti MTV:n soittolistalle Feederin viereen. Kappaleet ovat vahvoja ja levy ansaitsee paikan jokaisen kitaravetoisesta indiepopista pitävän ihmisen levyhyllystä.

Jussi Hartikainen, Joensuun Ylioppilaslehti 4/2001

PENNILESS: Anola

I love these guys. OK, so the music on this fourth album is super derivative. Nirvana is there, Jane’s addiction is there too. So are the Pixies. So what! 90s grunge is in a lot of other places too. Just listen to the latest stuff coming out of the US... Penniless does have one thing these other bands do not have... a sense of humor and a strangely becoming childlike naiveté in the songwriting. Songs like Adam’s Apple Pie or Imbecile sure prove that. They also have great melodies. The track Never Forget You is fantastic pop and the pre-LP Beautiful was one of the best singles of the year 2000. I’ve heard here and there that it’s not cool to like this Finnish band. Well, I guess I’m not cool... but I’m having a great time listening to the new record! Try it out.

Marc the Shark, Rocket.fm 2001

PENNILESS: Anola

Nakkilalaiskvintetin viides albumi on kevyen grungen ja rosoisen brittipopin risteyksessä pyörivä 12 kappaleen pläjäys voimasointuja, säröä ja paksun äänimaton paahtoa. Musa ei varsinaisesti svengaa, vaikka onneksi paikoin kulkeekin. Laulu liikkuu korkealla ja kireällä. Minämuotoiset tekstit ovat väritöntä englantia ja kertovat sisäänpäinkääntyneisyydestä. Depressiivisissä motiiveissa on sanoma tiukassa; kunpa biisissä Black Crows olisikin laulettu variksista!

Adam's Apple Pie on lähellä tarttuvaa pop-biisiä; Kertosäkeen erottaminen terhakkaammin muista osista olisi tehnyt terää. Never Forget You kulkee lujaa keskiäänisellä kitaramotiivilla tikaten. Amerikkalainen Stone Temple Pilots tulee mieleen biiseistä Beauty of Dreaming, joka vastakkaisine kitarasoundeineen ja uhkaavine tunnelmineen on levyn kohokohta, ja Save, jossa rupinen väliosa tukee koorusteemaa. Lyhyet melodiat ovat peilikuvia Nirvanasta, erityisesti biiseissä Imbecile sekä My Points, jossa jyrääminen on hetkeksi vaihtunut keskitempoiseksi, akustisemmin klangaavaksi balladiksi. 10. biisi on vihossa ja kannessa nimetty eri tavalla.

Ruotsalaislevymerkillä julkaistu Anola on kokonaisuutena jotenkin tasapaksu: tyylistä ei livetä, minkä moni toki laskee plussaksi. Paikoin pitkitetyt tahditukset ja kitarasoolotyngät piristävät osiltaan. Hienointa on kolmen veljeksen mukanaolo samassa yhtyeessä.

Juha Kaarsalo, Musa.fi 2/2001

PENNILESS: Anola  KKKK
   Guitar pop with more twists than a Tarantino flick

HAVING LABOURED under the name Penniless People Of Bulgaria for three albums, this Finnish outfit have sensibly shortened their name and are now likening themselves to Feeder. In essence, it´s not an unrealistic claim. Although the Finns lack the British band´s sense of adventure, their own mangle of quirky pop and twisted guitars is genuinely enjoyable.

The single "Adams Apple Pie" and the hard driving "Never Forget You" tell you what Penniless are all about - savage melodies thrown over shifting, unpredictable frames. "Save" and "Addicted" are two more songs that thunder along, and it´s only on very rare occasions that a tendency towards continental fare spoils things. They may have shortened their name, but I doubt they´ll stay penniless for long.

Steve Beebee, Kerrang! April 21 2001

PENNILESS: Anola  4/5

Finska rockers på west side, har hållt på i flera år och släppt 4 bra rock album som har haft Pixies som influens, på förra plattan Joe så lyckades de som bäst, riviga indiegitarrer varvat med melodier av stål och en nerv som snuddade vid Frank black, förra året kom singeln beatiful som låt mer svängig och hade lika mycket Weezer som Pixies i sig. Nya plattan fortsätter i den riktningen och de gör det bra, ett knippe starka låtar med sköna gitarrer och mysiga refränger, detta är nog väldigt bra live. Tyvärr så saknar jag lite av det gamla Pixiessoundet men med mer lätt tillgängliga melodier så kan detta nog slå lite iallafall. En solklar fyra! Finland har gjort det igen!

Rockers 2001

PENNILESS: Anola

Penniless-orkesterin kohdalla muistetaan aina mainita Nakkila. Siispä minäkin: kvintetiksi venynyt Penniless tuo Suomen Nakkilan indierockmaailman kartalle. Syytä on myös vetää Pixies ja miksei ainakin myös Kent tyyli/tasoreferenssiksi. Penniless hoitaa siis tonttiaan taidolla ja rakkaudella, nyt paremmin kuin ehkä koskaan aiemmin. Anola on voimasointista poppia halajavalle varmasti mieluinen albumi, täynnä vahvoja biisejä ja toimivaa bändisoittoa. Mutta miksi Penniless on sitten jämähtänyt varsin pienen piirin sankaribändiksi? Ostajakunta ei suostu kasvamaan, vaikka tarjolla olisi selvää laatutavaraa. Varmaankin siksi, että ostotilanteessa kuluttajan on sittenkin helpompi valita se tunnetumpi vaihtoehto, kuten Kent. Penniless ei aivan kykene powerpopin tukkoisella saralla tarvittaviin ekstrasuorituksiin ja sitä kautta laajempaan huomioarvoon. Erinomaisesta loistavaan on tällä kohtaa lopulta melkoinen loikka.

MV, Aksentti 3/2001

PENNILESS: Anola  4/5

Enpä ole koskaan kuulunut Nakkilan kitararokkareiden fanaattisimpiin huutosakkilaisiin, mutta siitä huolimatta Pennilessin albumit tuntuvat aina olevan neljän jakarin arvoisia. Niin nytkin. Anola tytisee raskaasti kuin isolohko Dodge Chargerin pitkän keulapellin alla. Biisit eivät ole nerokkaita, mutta Alisaaren veljesten ja Mikko Peren vyöryttämät tuhdit kitaravallit ryöväävät sielun. Anolan yllätys on kätketty kalkkiviivoille: päätösbiisi Lullabies on hilpeä menolippu vaippavuosien kautta koukaten maailmanloppuun.

TA, Slitz 05/2001

PENNILESS: Anola  8/10

Finland, hardly stamping ground for musical greats of our time, I grant you. But those with freethinking musical predilection will remind you that in recent years, mainland Europe has thrived in noteworthy alternative bands, Kent, Soulwax, and dEUS to name but a few. Make Finnish quintet Penniless an indispensable addition to that list, right now. Long respected in their homeland, 'Anola' as an album, though not quite as quirky and crank, hosts tunes with the same singable sentiments as Weezer, Nada Surf and every so often Ben Folds Five (without the wretched pianos). As highlight tracks 'Black Crows' (an impossibly catchy effort), the salient 'Beautiful' and 'Addicted' (you'll be hooked on it, arf!) substantiate. Impoverished by name, but wealthy in tuneage, with melodies that unforgettable your etched brain will seek an injunction against them, pop-rock fans hail Penniless from heaven.

Rosanna Slater, Metal Hammer June 2001

PENNILESS: Anola

From Mika Hakinnen's land, comes Penniless, a grateful surprise. Well, it is not a discovery, after all "Anola" is the fourth album of the Finnish, that until the third one, was known as Penniless People of Bulgaria. "Anola" brings twelve songs of which at least half are worthy to frequent any chart of Indie Rock. Nothing innovative. Guitars that remember Superdrag as in "Adam's Apple Pie" and "Beauty Of Dreaming", as for "Never Forget You" sounds as Wannadies, and the most explicit of the influences, Weezer, appears on the excellent "Beautiful" and "Summer". The catchy riffs and melodies, guarantee the pop portion of the formula.

Fábio Casaca, Modular

PENNILESS: Anola

Da terra de Mika Hakinnen surge Penniless, uma grata surpresa. Bem, não é uma descoberta, afinal "Anola" é o quarto álbum dos finlandeses, que até o terceiro, se apresentavam como Penniless People of Bulgaria. São doze canções das quais ao menos metade são dignas de freqüentar qualquer chart de Indie Rock. Nada inovador. Guitarras que lembram Superdrag como em "Adam's Apple Pie" e "Beauty Of Dreaming", já "Never Forget You" soa como Wannadies, e a mais explícita das influências, Weezer, aparece nas excelentes "Beautiful"e "Summer". A porção pop da fórmula fica por conta dos riffs e melodias grudentas. Diversão garantida.

Fábio Casaca, Modular

PENNILESS: Anola

Anolan kartano on piilossa pitkän koivukujan päässä, kieltokylttien ja metsän saartamana. Sen takana virtaa Kokemäenjoki ja sitä vastapäätä seisoo iso punainen suuli. Vieressä kasvavat pellot heiluvat loppukesän tuulessa ja elokuussa niistä korjataan viljaa ja ruista. Näistä kuvista jos Pennilessin uusi levy on saanut innoituksensa, tuntuu se kovin kaukaiselta.

Oikeastaan on vaikea sijoittaa Anolaa mihinkään. Se ei kuulosta suomalaiselta, vielä vähemmän satakuntalaiselta, kaikkein vähiten nakkilalaiselta. Se voisi kuulostaa ulkomaalaiselta, löytyisi sopiva vertailukohde. Paikoin kuuluu kaikuja Weezerin ja Smashing Pumpkinsin lauluista, mutta pääasiassa se kuulostaa kovasti itseltään.

Ensikuulemalla se tuntuu keskivertoisen rankalta kitarapopilta, melodiat lähinnä ärsyttävät eikä helppoja tarttumakohtia löydy. Jotenkin levy tuntuu vaativan lisäkuuntelua ja jossain puolenkymmenen kuuntelukerran kohdalla huomaa hoilaavansa biisejä estotta julkisilla paikoilla. Levy avautuu hiljalleen, kiireettä ja viekkaasti. Se kestää kuuntelua enemmän kuin helposti omaksuttava popmusiikki, ja siksi se tuskin nousee listoille. Sillä vaikka Anola ei ole mitään uutta tai erikoista, ei se kuitenkaan ole niin helppoa kuin voisi kolmen heinähattuveljeksen tuottavan. Hyvä levy.

Being Different #5 (1/2001)

  PENNILESS: Imbecile

"I'm an imbecile for you". Nakkilan voimapopylpeys on suuri kulttisuosikki ja pääsee helvetin sijasta taivaaseen minunkin puolestani. Imbecile on kohtuullisen melodinen nokkeluuspoppis á la Weezer, mutta paremmin toimivat bonusraidat, Foo/Posies-henkinen 100 Hours sekä Pixies-riffinen Mind Molester. Kuten edellisestä lauseesta voi lukea, omaperäisyys ei valitettavasti ole Pennilessin valtti.

Antti Lähde, Rumba 20/01

PENNILESS: Anola  7/10

I maj förra året frågade sig den utmärkta, och numera nedlagda, brittiska musiktidnigen Melody Maker om Sveriges position som ledande nordiska musiknation var hotad av Finland. Det som föranledde den frågan var det finska rockbandet Hims debutplatta "Razorblade Romance", som verkligen var en av det föregående årets riktiga guldkorn. Den frågan känns minst lika aktuell nu som då, men nu handlar det om ett helt annat finskt band.

Efter tre års tystnad släpper Penniless sitt femte studioalbum, och deras återkomst har hyllats både i Finland, där de kallas alternativrockens räddare, och i Sverige, som väntar på nytt Kent-material. För just Kent känns väldigt närvarande hos Penniless, och inte allra minst på den här plattan. Även referenser till the Pixies och Nirvana kan dras.

På typiskt Kent-, men även Nirvana-, manér är låtarna uppbyggda enligt det välkända mönstret lågmält intro-gitarrmangel-plågad sångare. Ibland kan det här kännas tröttsamt, för monotont och enformigt, men den risken avvägs på ett strålande sätt här på "Anola". Genom att varva det entoniga, men vackra, med powerpopiga låtar som "Imebecile" och "Summer" som bygger på riktiga knockoutmelodier blir plattan en välbehövlig vitamininjektion i väntan på sommaren.

Efter att ha lyssnat på den här skivan så har åtminstone jag insett att Penniless är ett band att hålla ögonen på, och jag önskar att man får nöjet att avnjuta dem live på någon svensk festival i sommar. Penniless har bevisat att Finland inte bara är Hanoi Rocks.

Daniel Swedin, Labyrint 2001

PENNILESS: Anola

Wer meine Rezensionen gelegentlich liest, hat vielleicht schon gemerkt, dass ich skandinavischen Bands normalerweise recht wohlgesonnen bin. Und zwar nicht nur der endlosen Zahl der Rock’n’Roll Kapellen aus der Gegend, sondern vor allem denen, die dort im Allgemeinen noch unbefangener mit Musik umgehen, die einfach drauflos musiziert und dabei häufig was echt ausgefallenes produzieren (Aavikko, frühe 22 Pistepirkko).

Nun die Penniless people of Bulgaria mögen, wenn man nach dem originellen Namen geht, auch einmal so eine Band gewesen sein, leider kenn ich ihre Platten nicht. Inzwischen nennen sie sich nur noch Penniless und mit dem schlichten Namen ist spätestens auch die Musik recht schlicht geworden. Ich bitte zu beachten, ich schreibe nicht „schlecht“, denn Penniless bieten auf „Anola“ american Rock von wirklich guter Qualität, das klingt gelegentlich sogar nach den genialen Pixies („Beautiful“), mal nach Alternativ Rock und mal ist die Musik näher am Melodic Punk neuerer Prägung, wenn auch das Tempo der Band meistens nicht im HighSpeed-Bereich liegt. Ja und das alles ist dann einfach nicht ganz meine Baustelle, wer meine Rezensionen gelegentlich liest, weiß, dass zum Beispiel Melodic Punk mit Blink 182’s „Enema of the State“ für mich seinen Höhepunkt erreicht hat und seither nichts wirklich bewegendes aus dieser Richtung kam und alternativ Rock langweilt mich maßlos. Immerhin; Penniless sind unterhaltsam und bringen live bestimmt eine schweißtreibende Show.

Dominik Engel, Bloom 18.6.2002

PENNILESS: Anola

Nicht alle Skandinavier sind so sanftmütig wie die gerade aus Norwegen quellenden Akustiker. Die Finnen von Penniless zählen zweifelsohne zur heftigeren Fraktion. Wie wir wissen, kann sowas schnell in musikalisches Holzhacken ausarten. Nicht so hier: Ein Hit jagt den nächsten. Seit etwa Nirvana hat es keine bodenständig rockendere Grunge Band mehr gegeben. Manchmal - in den überdrehteren, schnelleren Stücken - klingt's auch nach den Buzzcocks. Dazu gibt's noch andere leckere Zutaten: Penniless haben auch Witz und Keyboards! Und Texte, die offensichtlichen Sinn machen (d.h. nicht fünf Minuten vor der Aufnahme geschrieben wurden). Balladen gibt's keine richtigen - wohl aber Variationen im Tempo und der Dynamik. Langweilig wird's also nicht. Nach fünf Alben hat man sich zudem genug Routine angespielt, um auch komplexere Songs mit Bravour zu meistern. Auch wenn's nix Neues gibt: So läßt man sich modernen Powerpop gefallen!

Ullrich Maurer, Gaesteliste.de 7/2002

PENNILESS: Anola

Das hat ja ganz schon lange gedauert, bis Penniless ein hiesiges Label gefunden haben, das sich um ihre Belange bemüht. Vier Jahre, um genau zu sein, ist es her, dass mich das schlicht "Joe" betitelte Album der ehemals als Penniless People Of Bulgaria firmierenden Finnen in Verzückung versetzte.

Die Eckpfeiler, auf die sich das Soundgerüst von Penniless stützt, sind sicherlich im College-Rock amerikanischer Prägung verankert. Dominierten auf "Joe" noch die Einflüsse von Weezer und den Pixies (vor allem deren Vorliebe für schräge Melodien), so haben sich die Finnen mittlerweile weitgehend von ihren Vorbildern gelöst. Lasse, Ossi, Pekka, Kimmo und Mikko scheuen sich nicht auch mal eine Akustik-Nummer ("My Points") mit auf die Platte zu nehmen, oder sich der Melancholie hinzugeben ("Save").

Ihre größten Momente haben Penniless aber immer dann, wenn sie frei von der Leber weg rocken, und immer leicht neben der Spur fahren, wie auf "Addicted", "Never Forget You", oder dem göttlichen "Imbecile". Vor der amerikanischen Konkurrenz müssen sich Penniless sicherlich nicht verstecken, eher wage ich sogar zu behaupten, dass die Finnen dem Gros der Mitbewerber aus dem Indie/College-Rock Kontext eine Nasenlänge voraus sind. Gebt den fünf Jungs eine Chance, sie haben es verdient!

Günther Waldmann, Sound.de 23.07.2002

PENNILESS: Anola

Finnland rockt dagegen sehr heftig – vielleicht schon immer, aber zumindest seit PENNILESS mit ihrem fünften Album "Anola" (Ulftone / Edel) zum Siegeszug in Skandinavien ansetzten. Mit der Erfahrung von vier Alben im Rücken und Achtungserfolgen mit ihrem letzten Album "JOE" und einem Auftritt beim letztjährigen Roskilde-Festival können die fünf Finnen schon auf einiges zurückblicken und damit dem derzeitigen Hype ziemlich gelassen gegenüber stehen. Mit unserem Bild von Finnland ˆ maßgeblich geprägt durch skurrile Typen aus KAURISMÄKI-Filmen – ist die Dynamik von "ANOLA" nur schwer vereinbar. Sicher grenzen so luftige Tracks wie "ADAM'S APPLE PIE" PENNILESS durch einen humoristischen Ansatz von durchschnittlichen amerikanischen Indie-Bands ab, doch soundmäßig stehen sie eindeutig in der Tradition der ganz Großen: ein bisschen PIXIES, etwas HÜSKER DÜ und ein wenig vom späten BOB MOULD.

Trotz mancher Eigenheit von "ANOLA" und einigen versteckten Höhepunkten vermag sich das eigentlich schon sympathische Album insgesamt trotzdem nicht maßgeblich von anderen straight rockenden Alben der internationalen Konkurrenz abzugrenzen – allein der Zeitpunkt scheint günstig, denn anders als KAURISMÄKI-Filme liefern PENNILESS immerhin einen passenden Gitarren-Soundtrack für den beginnenden Sommer.

Whirlypop 7/2002

PENNILESS: Anola

Eigentlich schon über ein Jahr alt ist das fünfte Album von Penniless. Jetzt ist es – endlich – auch hierzulande erhältlich. Wer sein Herz für Gitarrenpop am rechten Fleck hat, kommt an Penniless nicht vorbei. Die Finnen verkörpern alles,was immer gilt: Sie sind offensiv inbrünstig, schreiben großartige,abwechslungsreiche Songs voller lässiger Eingängigkeit, verströmen diese gewisse bitter-süße Herzzerrissenheit, die nur große Popmusik auf unpeinliche Art hinbekommt. Und sie lassen es mächtig krachen, sind an den richtigen Stellen wunderbar laut, rocken sich hörbar die Seele aus dem Leib. Großartig!

Kreuzer-Leipzig 8/2002

PENNILESS: Anola

Begonnen haben die fünf Jungs aus der finnischen Kleinstadt Nakkila vor elf Jahren als "Penniless People Of Bulgaria". Nach drei Platten wurde dann der Name zu "Penniless" vereinfacht. Während die Band am Anfang noch mit Bob Moulds Sugar verglichen wurde, hat das neue Werk deutliche Anklänge an die legendären Pixies: Der etwas piepsig-krächzige Gesang erinnert an Pixie-Sänger Frank Black, dazu wechseln teils naiv-verspielte Kindermelodien mit rockigen Gitarren und alles ist gewürzt mit einer guten Prise Humor, wie etwa der Titel "Adam's Apple Pie" (Adamsapfelkuchen) andeutet. In Skandinavien wurde das Werk bereits im vergangenen Jahr veröffentlicht und dort war es so erfolgreich, dass der Rest Europas jetzt auch in den Genuss dieses gelungenen Alternative-Albums kommt.

Stephan Köhnlein, Rhein Zeitung 7/2002

PENNILESS: Anola

Drei Gitarren, Bass, Schlagwerk und Gesang; da lässt sich schon eine Menge Lärm mit machen. Wenn's dazu noch aus Finnland kommt sogar mit Humor. Penniless verstehen sich auf kurze, knappe, schnörkellose, geradlinige Power-Pop-Songs, ganz in der Tradition amerikanischer Alternativ- und Indie-Rock-Kapellen, aber eben mit Humor. Oder auch gerne mal mit Herzschmerz. Was wir vermissen, ist das typisch Finnische, diese skandinavische Schrägheit, diese unbekümmerte Naivität.

jjj, Oberpfälzischer Kurier / Der neue Tag 15.7.2002

PENNILESS: Anola

Seit etwa sieben Jahren bringen die Finnen Penniless - weitgehend unbeachtet von der Öffentlichkeit - regelmäßig wunderbar punkige Alternative-Scheiben raus. Bei den ersten drei Platten firmierten sie noch unter dem Namen Penniless People Of Bulgaria, mussten dann aber einsehen, dass der Name nicht zur Popularitäts-Steigerung geeignet war. Die letzte Erscheinung, "Joe", von 1998, war noch ein wenig flotter und Punk-lastiger. Nun gehen die fünf mehr im Midtempo-Bereich an die Sache ran und nähern sich ein wenig dem Weezerschen Klangkostüm. Das steht ihnen sehr gut und ist alles andere als ein Abklatsch. Die Basslines sind beschwingt und verschmelzen mit dem Beat, die Gitarren sind pfiffig und kraftvoll und die Gesangslinien - ja die Gesangslinien - lassen einen schwärmen, träumen und hoffen. Die singenden Gitarristen Ossi Alisaari und Pekka Alisaari (der Schlagzeuger Lasse gehört auch noch zur Familie) haben die harmonische Zweistimmigkeit zwar nicht erfunden, aber wenn sie nicht schon da gewesen wäre, hätten sie es vielleicht tun müssen. Und mit ihren Gitarren erweitern sie den Melodie-Wettstreit noch.

"Anola" wurde vergangenes Jahr bereits in Skandinavien, Belgien und den Niederlanden veröffentlicht und von der Presse hochgelobt. Nun ist die resteuropäische Presse dran den frischen Wind zu unterstützen, den die Nordlichter mit ihren Popmelodien und kräftigen Riffs den Tanzwütigen um die Ohren blasen wollen.

Ulf Kneiding, Discover 7/2002

PENNILESS: Anola

Finnland rockt! Das ist schon lange klar. Die in der Kleinstadt Nakkila aufgewachsenen Jungs von Penniless beweisen das auf ihrer mittlerweile fünften Platte "Anola" ziemlich eindrucksvoll. Schon letztes Jahr wurde "Anola" in Skandinavien überdurchschnittlich gut bewertet und bekam in sämtlichen Radio-Stationen Airplays ohne Ende. Es war Album des Monats auf "Planet Indie" in Belgien und auch auf "Popscene" in den Niederlanden. Grund genug für ulfTone Music, das Album endlich europaweit zu veröffentlichen. "Anola" ist eine volle Packung wundervoller Popmelodien und straighten Gitarren, die richtig rocken und sich ins Ohr und die Herzen spielen, um von dort aus das angestaubte Alternative-Universum aufzupolieren.

Frankfurter Neue Presse

PENNILESS: Anola  4/5

Penniless: Anola (Ulftone) - In ihrer Heimat Finnland werden Penniless gern mit US-amerikanischen Alternative-Rock-Bands verglichen. Nicht zu Unrecht: Die schönschrägen, "typischen" Independent-Gitarren des Quintetts lassen diesen Vergleich ebenso zu wie der leidenschaftliche, zum Teil "dahingeworfene" Gesang. Dennoch spürt man bei Penniless, dass sie mehr sein wollen als "alternativ": Mit "Never Forget You" etwa haben sie einen melodisch-sommerlichen Pop-Song geschaffen. Zudem ist der Spassfaktor noch, und vor Harmonie haben die Jungs keine Angst. Klingen Green Day so, wenn sie mal erwachsen sind? Könnte gut sein.

Harburger Zeitung 6.7.2002

PENNILESS: Anola  4/6

In ihrer finnischen Heimat geniessen Lasse, Ossi, Pekka, Kimmo und Mikko aka Penniless schon so etwas wie Kultstatus. Mit "Anola" liegt ihr fünfes Album vom vergangenen Jahr auch endlich in deutschen CD-Regalen. Ihr abgedrechter Mix aus straighten Tock-Gitarren, College-Sound und Alternative hat den Jungs in der Vergangenheit bei ungezählten Events schon so manchen Live-Gig mit Szene-Grössen eingebracht, etwa im Vorpogramm der US-Band Mucky Pup, mit der sie ein nur 2 Monaten 50 Shows in 12 Ländern absolvierten. "Anola" ist kraftvoller Power-Pop, mit einem gegen den Stricht gebürsteten Sound, der dir mitunter ein Lächeln ins Gesicht zaubert.

Frank Zöllner, inHard Juni/Juli 2002

PENNILESS: Anola  4/5

Penniless People Of Bulgaria nannte sich 1991 eine finnische Band. Ohne mit Bulgarien etwas am Hut zu haben. Dann schon eher mit den USA. Der dortigen Alternative-Rock-Szene fühlten sich die fünf jungen Finnen zugetan. Weshalb sie ihren Namen auch bald und folgerichtig auf Penniless zusammenkürzten. Seither hat die Band im nordischen Raum für ziemlich Furore gesorgt. Das dürfte sich auch mit dem neuen, dritten Album nicht ändern. Guten, gitarrenlastigen Alternative-Rock gibts zu hören. Und für clevere Pop-Melodien sind die Finnen ja bekannt.

l a b, Nevel Zeitung 21.6.2002

PENNILESS: Anola  8/10

Holla, glaubt Ihr auch an Seelenwanderung? Finde ich Käse, jedoch, bei Penniless kommen mir da etwas die Zweifel. Meine Theorie ist die: Der Geist Curt Cobains hat nach seinem finalen Schrotflintenschuss (nicht zuhause nachmachen) zuerst Dave Grohl erfasst, der dann sofort die Foo Fighters gründete. Danach flog die Inspiration hinten herum um den Globus, machte kurz in Australien bei Silverchair Pause, um dann China und Russland zu überfliegen und landete im Baltikum. Genauer gesagt in Finnland, um dort die ansonsten eher für metallisch morbide oder gothisch suizidgefährdete Töne bekannte Volksgruppe der Finnen zu befruchten. Penniless können mit dieser ausdauernden Leistung locker im internationalen Wettstreit mit der amerikanischen Konkurrenz mitmischen. Wer also ein bisschen Nirvana ist, muss hier sofort zugreifen.

Ewald 'Don Ewaldo' Funk, Rock City News 4/2002

PENNILESS: Anola

Ja, ja, die Finnen. Bei dem Prädikat "Pop aus Finnland" sind wir ja hinlänglich vorgewarnt. Wieder so ein paar Spinner: Leningrad Cowboys, Jimi Tenor, Eläkiläisset und noch ein paar Bands, dessen Name der Rezensent vergessen hat, die aber so eine Art Humpta-Techno oder TripCore-Listening machen. Ganz anders Penniless: die könnten auch aus Hoboken oder Seattle stammen: ihrem kraftwollen, melodiösen Alternative-Rock nach zu urteilen. Das geht gut ins Ohr, ohne das jetzt das Attribut "Emocore" bemüht werden muss. Der Sänger schmirgelt seine Stimme fast so schön wie weiland Kurt Cobain und der Rest der Band rockt mit Herz. Nicht besonders originell, aber wirkungsvoll.

Bernd Schwope, Rock News Juli-August 2002

PENNILESS: Anola

Auch nicht falsch: "Anola" (Ulftone) von Penniless. Das sind fünf Finnen, die es aus unerfindlichen Gründen für eine gute Idee halten, sich gleichzeitig auf Pavement und die Smashing Pumpkins zu beziehen. So unnötig das klingen mag, besonders in den humorvollen Momenten funktioniert das ganz gut und erinnert an eine Zeit, in der sich europäische Indie-Gitarren-Musik gerne mal traute, gleichzeitig schrammelig und furchtbar pathetisch zu sein.

Spex

PENNILESS: Anola  4/5

Nicht alle Skandinavier sind so sanftmütig, wie die gerade aus Norwegen quellenden Akustiker. Die Finnen von Penniless zählen zweifelsohne zur heftigeren Fraktion. Wie wir wissen, kann so was schnell in musikalisches Holzhacken ausarten. Nicht so hier: Ein hit jagt den nächsten. Seit etwa Nirvana hat es keine bodenständig rockendere Grunge Band mehr gegeben - und Penniless haben auch Keyboards! Und Texte, die offensichtlichen Sinn machen. Nach fünf Alben hat man sich zudem genug Routine angespelt, um auch komplexere Songs mit Bravour zu meistern. Auch wenn's nix Neues gibt: So lässt man sich modernen Powerpop gefallen!

Ullrich Maurer, Westzeit 07/2002

PENNILESS: Anola  7/12

Der arme Ostblock - das war einmal. Deshalb heissen die Penniless People Of Bulgaria jetzt nur noch Penniless, kommen aber immer noch aus Finnland. An satten Melodien haben die Burschen nie gespart. Das war damals schon so, als mit Alben wie "Velocity" die eher sonnige Seite des Alternative bzw. Punkrock beschworen wurde. Daran hat sich im Wesentlichen nichts geändert. Sehr gitarrenlastig gehen die Abgebrannten heute zu Werke, was einen Esprit irgendwo zwischen Nirvana, den Eleven Pictures, Uncle Ho und den Sportfreunden Stiller versprüht. Letztere höchstens im internationalen Wettbewerb, denn Ähnlichkeit mit tatsächlich lebenden deutschen Sommerhits wäre rein zufällig. Zwölfmal treiben die Finnen mit ihren gut arrangierten Mid-Tempo-Nummern den Pegel in Richtung Singalong und ziehen gepflegte Hooks dem Lärmexzess vor. Das stört gar nicht, denn die Stimmbänder der Brüder Ossi und Pekka Alisaari bestimmen bei Perlen wie "Beautiful", wie präsent der übrige Bandsound zu werden hat. So etwas wählt der Finne dann wohl zu seiner nationalen WM-Hymne. Auch wenn die Vocals hier und da zum Offspring-Abklatsch zu verkommen drohen ("Lullabies") - als lebendes Zeugnis des 90er Jahre-Alternativerock ist "Anola" gar keine schlechte Angelegenheit.

Martin Iordanidis, Visions 7 Juli 2002

PENNILESS: Anola

Penniless has this sort of graph on their website of the bands reviewers most often name when searching for comparisons. Though I have visited many a band website or seen many a show in which one or another member whines about reviewers' comparisons in the name of personal creativity and uniqueness, I have never seen this sort of complaint elevated to the level of statistical analysis. It really takes the whole tired institution of the "we're just doing our thing, man" protest to a whole new level. I loved it. It's geeky (which I always love) because somebody had to look through lots of reviews (Anola is Penniless' fifth album, so there's quite a backlog) and tally up the figures. Because they so obviously took the time to do this, and presented it in PowerPoint precision, the display smacks not a little of that other, far more pleasing rock institution: self-deprecating irony. Not to mention that this reviewer was forced to examine her own values, since the three bands mentioned with the most frequency were precisely the three that she was thinking of using as stylistic touchstones in the review.

Though I'm sure you're all dying to know who made the top three, let me try and say a few things about this album without resorting to the odious comparison. This is quite an entertaining album, tight and humorous and subtly strange. Impish but evil. Straightforward but mocking. The simple words and even simpler wordplay ("I'm an imbecile for you / I'm in Brazil for you" -- the single hilariously features an image of the Brazilian flag), the artful employment of every indie trick and guitar hook in the book, are the surface tension playing over fjord-worthy depths.

And funny I should mention fjords, because our lads (Lasse Alisaari on drums, Ossi Alisaari on guitars and vocals, Pekka Alisaari on the same, Kimmo Kurittu on bass, and Mikko Pere on still more guitars) grew up in the small town of Nakkila, on the west coast of Finland. You can hear the edge of the Scandinavian accent when they sing. And, according to leading Finnish rock journalist Ilkka Mattila, Penniless' fresh-faced humor is a particularly Finnish trait. So there you go.

Actually, in terms of their style or the personality that emerges from the lyrics, I think of Toronto-based comedy like The Kids in the Hall (I know, I know, I wasn't going to make comparisons . . . but The Kids in the Hall are not a rock band, okay?). There's this sort of earnestness combined with the wry awareness of living in a backwater off the mainstream, tinted with the malice that made Stephen King (NOT A BAND!!) a master of small-town horror: people in those little villages are just as fucked up as you and me, friends. Difference is, they've got nowhere to go to avoid each other.

Well. The top three, patient people, are the Pixies with 27 total references, Nirvana with 11, and Weezer with 10. And yes, Penniless does sound a heck of a lot like each of these bands. The priceless "Imbecile" features a verse as mournful and minor-key as anything Cobain ever sang about his idiocy and self-loathing, then slips into the deep crunch of the most anthematic of Weezer choruses. "Beautiful" features as long and lusty a guitar-strum drone as that hallmark of Pixies brilliance, "Gigantic." "Never Forget You" is as much of an anthem for the overlooked as that other indie geek standard bearer, "The Sweater Song." And, songs like "Beauty of Dreaming" bare the same simple neediness that made Cobain (shotguns aside) the patron saint of separation anxiety; while the conflicted "Black Crows" reveals the same morbidity (now you can get the shotguns) and fascination with death that made Cobain, well, a sort of saint.

Penniless do well what Nirvana and Weezer, and to a lesser extent the Pixies, who sit closer to the roots of this formation, also do well: incorporate a number of scattered idioms into a seamless flow that both preserves and improves upon the original sound. That's no easy task, and though I haven't heard Penniless' earlier efforts, I'll bet that years of playing together helps when it comes to crafting such a tight and intelligent sound.

Moreover, this style isn't just a faithful copy of bands living closer to the mainstream of rock and roll culture. Maybe, as the Finnish rock critic says, it's a mark of their nationality, or maybe it's just who they are (which would of course include which language they speak, where they grew up, the number of quarts of vodka they can consume before passing out), but the lyrics are what really make Penniless. I have said that they have a touch of Nirvana's fascination with death. But Cobain would never express this obsession with the words "My mind and the other side are well connected" ("Black Crows"). Those lyrics have a wonderful literal quality that makes their poetry material -- as in real. I can imagine Rivers Cuomo singing "If you go I'll feed the dog" ("Adam's Apple Pie"), but he wouldn't lead up to it by singing with unabashed emotion "All my bones / All my bones are full of you". It's that push and pull between awkward everyday life and the emotional yearning at the heart of all rock music that pushes Anola beyond Nirvana's morose simpering and Weezer's clever evasiveness and into a place that feels strangely like home. On "Imbecile" (one of my favorites), after making the aforementioned rhyme between "imbecile" and "in Brazil", the bridge goes "I'll change the way / you look at the world / I'll change the way it turns". Now, any self-help book will tell you that you can't change somebody, but the simple rhyme imbecile/in Brazil expresses the whole sentiment, futility and all.

Guess my review will take your Pixies, Nirvana, and Weezer tallies up to 28, 12, and 11, respectively. But, as one of the Alisaaris sings on the album's closer, "Lullabies": "I make songs for lovers / I don't need no others". Amen. Comparison to three of the greatest ain't nothing to be ashamed of.

Margaret Schwartz, Popmatters 18 July 2002

PENNILESS: Anola

They leave no doubt about it; On their fifth album the Finnish Penniless rocks straight to the heart. Their unique sense of melodic Noise-Pop is displayed through barbed guitars and vocals with a rough edge in stirring songs. Unexpected turns go hand in hand with Poppy moments. Names likes The Pixies, Feeder and Smashing Pumpkins echo along on the background, but Penniless bear witness that they surely can pay their own bills!

Bertus July 8, 2002

PENNILESS: Anola  3/6

Das fünfte Album der fünf Finnen erschien in ihrer Heimat bereits voriges Jahr. Wie nun ausgerechnet ulfTone Records auf die Jungs gekommen ist, kann ich nicht sagen. Das Berliner Label kümmert sich ja sonst eher um rootsige Themen aus den USA oder hiesigen Übungskellern. Penniless gibt es bereits seit über zehn Jahren. Damals hießen sie noch Penniless People Of Bulgaria. Aber ich glaube schon nach dem ersten Album stutzten sie ihren Namen auf eine praktikable Länge. Stilistisch hat sich in all den Jahren gar nicht viel verändert. Penniless spielen straighten melodischen Rock. Power Pop kann man das nicht nennen. Dafür sind die Arrangements zu rockig. Ich erinnere mich, dass ihr erstes Minialbum damals noch einen leichten 70er Glamrock Touch hatte. Davon ist nix mehr zu hören. Schadet aber nix. Jetzt klingen die Burschen aus der finnischen Provinz ein bisschen nach D.A.D. und auch etwas nach der grundsoliden Alt.Rock Combo von um die Ecke. Durch vieles Touren rund um die Welt sind die Jungs sehr routiniert und abge-klärt geworden. Vielleicht etwas zu routiniert. Denn es gibt keine richtigen Highlights auf der Platte. Das geht alles gut ins Ohr und rockt auch ordentlich. Aber der einzige Song, der einen auf Anhieb zum Aufhorchen bringt, ist "Imbecile". Wurde ja auch als Single und Video ausgewählt.

Twang 26. Juli 2002

PENNILESS: Anola

Finnland Is Still Not Finnish!! Der rockende Fünfer aus der Kleinstadt Nakkila dürften eingefleischt langjährig bewissende Musikfreaks noch unter dem Namen Penniless People Of Bulgaria ein Begriff sein. Was erwartet den Hörer straighte Gitarren, rockige Momente und einwandfreie Popmelodien die dazu erzwungen sind im Ohr kleben zu bleiben. Gerade Song Nummer 2 "Beautiful" hat das Zeug dazu ein Dauerbrenner auch im amerikanischem Radio zu werden, denn die ehemalige Presidents Of The United States Of America lassen grüßen. Echt Finnish klingt dagegen wieder "Never Forget You" welches aus dem Ruder gerät und etwas abdriftet. `Anola´ ist die neue Alternative Platte der nordischen Art geworden, denn noch nie klangen Nordländer so amerikanisch wie PENNILESS. Kaufen, hören und Gutfinden...

Nosilence.de 01.07.2002

PENNILESS: Anola
Songqualität 6/6, Interpretation 5/6, Klang 4/6

Sie sind nicht zimperlich. Sie mögen es dicht und konzentriert, die Jungs von Penniless, einst »Penniless People of Bulgaria«, die nun mit »ANOLA« ihr mittlerweile fünftes Werk vorlegen. Drei Gitarren zücken sie, dazu Bass und Schlagzeug. Dahinter lauern die drei Brüder Lasse, Ossi und Pekka Alisari samt ihrer zwei Mitstreiter aus dem nordfinnischen Städtchen Nakkila.

Konsequent lassen sie es krachen - und finden doch immer wieder die Zeit, in ihren kompakten, zunächst wie Felsbrocken wirkenden Songs kleine hübsche Harmonien zu verstecken, die plötzlich freundlich hervor perlen. Und höre: Ihr Stil ist weit weit mehr vom fröhlichen Punk beeinflusst denn von bräsigem, pathetischem Hardrock. So erfrischend kantig und eingängig zugleich kann sich Pop anhören - wenn man nicht zimperlich ist und es dicht und konzentriert mag.

FK, Nordische Musik 2002

PENNILESS: Anola

Alternative-Schublade langsam aufmachen, Penniless oben drauf legen und immer wieder rausholen. Das Quintett eröffnet finnisch grantelig mit zwei düsteren Songs, um dann im weiteren Verlauf immer mehr an Leichtigkeit und Melodie zu gewinnen. Zum einen sind die Jungs astreine Handwerker, zum anderen hauen sie mit solcher Begeisterung auf den Putz, dass man ihnen gar nicht übel nehmen kann, dass das nicht wirklich innovativ ist, was sie hier vorstellen. Aber da man sich heutzutage schon freuen kann, wenn eine Platte einfach nur abwechslungsreich mit starken Songs durchrockt, freue ich mich ganz mächtig über "Anola".

dmm, Hinter-net 2002

PENNILESS: Anola

Zum Glück bestätigen sich nicht alle Vorurteile. Als da wären: alle Finnen sind Nerds und können nur verspulte Sounds auf die Menschheit loslassen. Das Gegenteil beweisen Penniless. Da wird so dermaßen Richtung Alternativ- Stardom geschielt, das die Schwindelgefühle von 0 auf 100 schießen. Ist ja auch nicht schlimm, bekannt werden zu wollen. Bloß sind die fünf aus Nakkila rund eine Dekade dafür zu spät.

Hier wird sich stark an alten Stilen (Grunz) und deren Hauptprotagonisten (Nirvana) angelehnt, das Ganze durch den Pixies-Wolf verwurstet, mit einem bißchen neuzeitigem Indie, viel Pop-Appeal u.ä. aufgepeppelt. Wenn hier was (dr)eckiger an die Sache rangegangen würde, wärs gar nicht mal übel.

Schade eigentlich!

mh, Domkultur 2002

PENNILESS: Anola  3/5

Die Finnen Kimmo Kurittu, Mikko Pere, Pekka und Lasse Alisaari gründeten 1991 die Band Penniless People Of Bulgaria. Wahrscheinlich nachdem sie in ihre kleinen Stadt Nakkila viel Pixies gehört hatten. Doch das konnte nicht verhindern, dass "Black Crows", der erste Song ihres bereits fünften Albums "Anola" (mittlerweile heissen sie nur noch Penniless), ein bisschen nach Metallica klingt. Aber das sollte nicht weiter verstören, denn danach folgt feiner, unspektakulärer Gitarrenpop mit schönen Melodien und einigen hysterischen Ausbrüchen der singenden Brüder Pekka und Ossi (seit 1998 dabei).

Rolling Stone 9/2002

PENNILESS: Anola

De Noordelingen reuren zich. Na Zweden - The Hives, The Perishers, The Plan - is het de beurt aan de Finnen om hun muzikaal talent op de kaart te zetten. Eerder dit jaar verscheen het tweede album van The Crash in Nederland en ook Penniless uit het plaatsje Nakkila heeft al meerdere albums op zijn naam staan. Vier om precies te zijn, waarvan 'Mould' (1994), 'Motorhead' (1996) en 'Velocity' (1996) ook in Europa zijn uitgebracht. Naar het schijnt, werd de toen nog onder naam Penniless People Of Bulgaria opererende band sterk beïnvloed door The Pixies, maar daar is op 'Anola' niet veel van terug te vinden. Penniless grossiert op dit album in stevige rock, ergens midway tussen Springsteen en grunge. En kan niet kiezen. Zanger/gitarist Pekka Alisaari heeft de neiging om zijn stem een beetje af te knijpen waardoor zijn zang een beetje pesterig klinkt. Het is een van de spanningsverhogende effecten die op Anola gebruikt worden, maar nergens echt worden doorgezet. Penniles heeft de neiging zijn nummers dreigend op te bouwen en vervolgens precies het moment dat het er toe doet opeens over te schakelen op gitaarexplosies. Zoiets werkt als je Kurt Cobain heet en het bijbehorende geschreeuw overtuigt als de uitkomst van ondraaglijk geestelijk lijden, maar daar klinkt Penniless dan weer net wat te banaal voor.

Miriam Notenboom, Planet Internet Gepubliceerd op woensdag 7 augustus 2002

PENNILESS: Anola

Daß die meisten (oder doch alle??) Bewohner Finnlands entweder verrückt, alkoholabhängig, selbstmordgefährdet oder alles zusammen sind, dürfte hinlänglich bekannt sein. Ich weiß zwar nicht, welches Attribut auf die Musiker von Penniless zutrifft, aber wer seine Band auf den ersten drei Scheiben noch „Penniless People of Bulgaria" nannte, scheint ganz gut nach Finnland zu passen. Mir war die Band bisher völlig unbekannt, so daß das mittlerweile fünfte Album „Anola“ (erschien bereits letztes Jahr in Skandinavien, Belgien und den Niederlanden, findet allerdings erst jetzt den offiziellen Weg nach Deutschland) mein erstes Penniless-Hörerlebnis ist. Deshalb kann ich natürlich nichts über eventuelle Veränderungen im Vergleich mit den bisherigen Scheiben sagen. Fakt ist aber, daß mir die zwölf Songs auf „Anola“ (48:42 Min.) zwar wirklich gut gefallen, bei mir aber nicht in Dauerrotation gehen. Ich weiß nicht, ob ich die Musik der drei Alisaari-Brüder (und ihrer beiden Mitstreiter) als „poppigen Punkrock“ oder „rockigen Pop“ bezeichnen soll, hab allerdings das Gefühl, daß Bands wie Nirvana (wobei Penniless weniger kantig sind) und die Musik Bob Mould’s (Sugar, Hüsker Dü) einen großen Einfluß auf das Songwriting der Finnen hatten. Man agiert laut UND leise, hat mit „My Points“ sogar eine Ballade am Start und punkrockt sich ansonsten einen Wolf, der aber dank wirklich harmonischer Gesangsmelodien viel böser aussieht (bzw. sich anhört), als er Wirklichkeit ist. Nennt es Pop, Punk oder Rock – ich nenne es gute Musik!

OL, Animalize 2002

PENNILESS: Anola  3½/5

Het Finse Penniless begon elf jaar geleden onder de naam Penniless People Of Bulgaria. Wie zo’n mooie bandnaam kan bedenken, verdient gewoon het grote succes. Tot nog toe is het zover niet gekomen, maar het vijfde album Anola is weer een grote stap in de goede richting. Hoewel de invloed van Nirvana er behoorlijk dik bovenop ligt, bevat de plaat genoeg ijzersterke songs om van een eigen gezicht te kunnen spreken. Als alle nummers net zo goed waren als het zestal dat begint met Beautiful en eindigt met het rustige My Points, waarmee ze het niveau van hun voorbeelden benaderen, had deze plaat zelfs sensationeel genoemd kunnen worden. Helaas komen er daarna een paar net iets mindere (maar zeker niet ondermaatse) songs langs, zoals Heaven Is A Lie en Save, hoewel Summer vervolgens wel weer erg goed is. Enig andere, en eveneens klein, minpuntje is het lichte accent van de zanger dat soms de kop opsteekt, maar voor wie daar doorheen luistert (en dat is echt de moeite waard!), heeft aan Anola een uitstekende, dynamische rockplaat.

Marco van Ravenhorst, Platomania nr: 167, 7.8.2002

PENNILESS: Anola

PENNILESS kommen aus der finnischen Kleinstadt Nakkila und machen seit 1991 die Szene unsicher. Noch unter dem Namen PENNILESS PEOPLE OF BULGARIA stellten sich erste Achtungserfolge ein und nach insgesamt vier Alben konnte man sich eine recht ansehnliche Fanschar erobern, wobei vor allem Skandinavien und Benelux zu den Hochburgen der Band zählt.

"Anola", das bereits vor einem Jahr veröffentlicht wurde und jetzt von UlfTone für Resteuropa lizensiert wurde, stieß dabei bisher überwiegend auf wohlwollende Kritikerohren.

Nun, ich will der Band an sich auch nichts Böses, aber "Anola" reißt mich auch nach häufigem Hören nicht wirklich vom Hocker.

Dabei fängt es noch ganz gut an. Der Opener Black Crows ist ein knochentrockener, straighter Rocker, der durchaus auch den BLACK CROWES gut zu Gesicht stehen würden. Fetzt ganz gut, aber nach knapp vier Minuten ist es dann auch schon vorbei mit der Herrlichkeit.

Was dann folgt ist ein substanzloses Poptralala, gegen das Bands wie OASIS oder BLUR geradezu erschütternd viel Tiefgang ausweisen. Viel zu selten lässt ein kerniges Gitarrenriff wie in Beauty of dreaming kurz aufhorchen und viel zu schnell wird jeder Ansatz von Schärfe von den süßlichen Gesangsharmonien, die einen mit Schaudern an eine nicht ganz unbekannte Band aus Liverpool denken lassen, zugekleistert.

Nennt es wegen mir Brit-Pop, nennt es von mir aus auch Alternative, dadurch wird "Anola" keinen Deut besser. Die Songs sind einfach zu harmlos und man könnte jeden davon jederzeit zur Untermalung eines Werbespots verwenden. Erschreckt niemand, tut niemand weh, plätschert nett vor sich hin und lenkt auch nicht vom Produkt ab, seien es nun ein neuer Kleinwagen, ein extrem kochsalzarmes Mineralwasser oder Damenbinden.

Mit der Schlussnummer Lullabies versuchen PENNILESS noch mal den Karren aus dem Dreck zu ziehen und liefern einen Song ab, der etwas an die QUIREBOYS oder FACES erinnert. Es geht also. Sie können, wenn sie nur wirklich wollen, nur scheinbar wollen sie nicht. Tja, dann will ich meine Zeit auch nicht noch länger mit "Anola" verplempern.

Martin Schneider, Home of Rock 11.17.2002

PENNILESS: Anola  3/5

Die Eltern von Ossi, Pekka und Lasse Alisaari hatten es wahrscheinlich nicht leicht mit ihrem lebhaften Nachwuchs. Besonders als die drei Brüder frühzeitig mit dem Musizieren anfingen, dürfte es in den Kinderstuben der Alisaaris lautstark her gegangen sein.

Mittlerweile hat die Rasselbande gottlob einen eigenen Proberaum und macht, inklusive zweier personeller Verstärkungen, als Penniless die Clubs im Land der tausend Seen unsicher. Irgendwie hört sich der Name ja schon recht lustig an und so verflüchtigen sich auch bereits nach wenigen Takten die bösen Vorahnungen, die immer dann um sich greifen, wenn es um Gitarren-Rock aus Finnland geht.

Wäre es nicht ein Widerspruch an sich, könnte man bei den "Anola"-Songs von gutgelauntem Grunge reden. Man darf nämlich annehmen, dass sich die Jungs beim Topfschlagen und Luftgitarre spielen das ein oder andere mal vom guten Kurt -rest in peace- haben inspirieren lassen.

Kein Wunder also, dass sich gelegentlich auch artverwandte Noten-Rudel unter die poppigen und dezent punkigen Melodien mischen. Statt Griesgram und Schwerenot, gibt's bei Penniless humoristische Assoziationen, wie etwa die Wirkung der neuesten Liebe im Vergleich zum heißgeliebten Apfelkuchen.

Hierzu erklingen zeitweise bis zu drei Gitarren und sorgen für kraftvollen Vorschub im Zeichen optimistischer Hooklines. "Some days are for whining/Some days are just for wine", resümieren die Finnen denn auch trefflich, wenn es doch einmal melancholisch wird und widmen sich flugs wieder den leichtfüßigeren Themen.

Alles in allem sind die Skandinavier mit "Anola" eine unvermutete- und bislang unerkannte Bereicherung des alternativen Gitarren-Pops, die so mancher, kommerziell erfolgreicher Band gleich turmhoch überlegen ist. Umso unverständlicher, dass wir erst jetzt davon erfahren, wo doch das Album bei unseren europäischen Nachbarn bereits seit geraumer Zeit für Wohlgefallen sorgt.

Das Angstpotential finnischer Rockmusik hat jedenfalls durch Penniless erheblich an Schrecken verloren. Die meisten wissen jetzt wahrscheinlich, wie ich das meine..?!

fws, Virtual Rock 4.11.2002

PENNILESS: Anola  3/5

A Finnish band comprising of Lasse Alisaari (drums), Ossi Alisaari (vocals/guitar), Pekka Alisaari (vocals/guitar), Kimmo Kurittu (bass) and Mikko Pere (guitar). ‘Black Crows’ opens the album, a fine melodic rocker with some distorted feedback guitar. ‘Beautiful’ is like a more melodic Pixies track, complete with chiming guitars. ‘Adam’s Apple Pie’ has been a radio hit already in many countries and this track would make a good single, with its melodic backdrop. ‘My Points’ is a spacey ballad, with some refrained acoustic guitar. ‘Heaven Is A Lie’ is a bit throwaway but the following tracks such as ‘Addicted’ and ‘Summer’ keep the standard up.

The band put melody first and then adds crunching rock guitar. They have their own style but are comparable to Smashing Pumpkins, the Pixies or Live. A band to watch out for.

Jason Ritchie, Get Ready To Rock 2003