 |
 PENNILESS: Beautiful vs. Cage
 Jo jokunen albumi
sitten jalkansa kansainvälisen uran ovenrakoon saanut Penniless julkaisi syksyllä laadukkaan
ceedeesinglen. Verkkaisemmin etenevä "Beautiful" asettuu tyylillisesti yllättävän lähelle
legendaarista ja äärimmäisen vaikutusvaltaista Pixiesiä. Frank Black olisi taatusti ilahtunut
kuullessaan kuinka tehokasta ja kaunista jälkeä yksinkertaisella kitarakuviolla saadaan aikaan.
Pikkulevyn kakkosbiisi "Cage" on niinikään vahva raita, vaikka ei iskostukaan tajuntaan
"Beautifulin" varmuudella.
Pertti Ojala, Pieksämäen lehti 19.1.2000
 PENNILESS: Beautiful vs.
Cage 3/5
A West Side Fabrications
strävsamma finska kontraktering fortsätter förvalta Pixies-arvet. Penniless har på en rad
fullängdare bekänt sig till den stökiga amerikanska alternativrockens kyrka, och nya
singelsläppet "Beautiful" är inget undantag. Här är de mest skruvade Pixies-influenserna
uträtade till rakare Weezer-rock, dock utan att låten blir lika klatschig som detta bands alster
brukar vara. Mycket beroende på det väl låga tempot. Även andraspåret"Cage" är en något
grunge-aktig popdänga. Långt ifrån dåligt, men inte heller helt övertygande.
Urban Århammar, Musikbladet 10.9.1999
 PENNILESS: Joe (A Westside
Fabrication/Indigo)
 Wenn man jetzt platt und böse sein wöllte könnte man schreiben das es
sich hier um eine Kreuzung aus Wannadies, Weezer und den Pixies handelt, und das sogar ohne
rot werden zu müssen. Doch für einen der auf alle drei genannten Bands kann ist das völlig okay,
da Penniless es verstehen jedem einzelnen Song trotzdem sowas wie einen eigenen Stempel
aufzudrücken. Für alle denen Weezers "Pinkerton" zu schräg oder lahm war. Nicht wirklich neu,
aber doch erfrischend.
666, PNG (Persona Non Grata) ausgabe 44 dezember
1999/januar 2000
- PENNILESS: Joe (West
Side/Indigo)
Gute Rocksongs brauchen nicht mehr als ´ne
Handvoll interessanter Riffs und ´ne ohrwürmelige Melodie. Eigentlich nicht viel verlangt
und ´ne ziemlich einfache Erfolgsformel, und doch scheinen 90 Prozent aller
Musikerzusammenrottungen sich diese Zwei-Komponenten-Strategie nicht richtig zu Herzen zu
nehmen. Wie man´s richtig macht, zeigen uns die fünf Finnen von PENNILESS (nannten
sich früher Penniless People Of Bulgaria) auf ihrem vierten Album. Die Gitarrenarbeit ist
komplex und abwechslungsreich, jedoch immer songdienlich, und die Vocals kreuzen nur selten
ausgelutschte Tralala-Pfade, fressen sich aber trotzdem im Langzeitgedächtnis fest.
Anspruchsvolle Mucke mit Hitfaktor also, die stilistisch irgendwo zwischen punkigeren, nicht
ganz so durchgeknallten Jane´s Addiction und den sträflichst unterbewerteten Briten
Tripping Daisy liegt. Gute Musik zu machen, kann ja sooo einfach sein...
Michael Rensen, Rock Hard 24.8.1999
PENNILESS: Beautiful
vs. Cage (A West Side Fabrication)
Nakkilan lahja
helkkyvän, mutta soinniltaan pontevan kitarapopin ystäville palaa kehiin
kahden uuden biisin voimin. Biisit kyllä toimivat tuttuun tapaan, mutta tuoreet
vaikutteet alkaisivat olla pennittömille tervetulleita. Yhtye on juuri kotiutunut 10
pysähdyksen Saksan visiitiltä.
Antti Luukkanen, Soundi "News
desk" 9/1999
PENNILESS: Joe (CD) + Beautiful
vs. Cage (Maxi-CD) Westside Fabrication/Indigo
Das Export-Land Nummer 1
in Sachen harter Rockmusik, Schweden, bekommt Konkurenz, in Form der Finnen
Penniless. Und was machet das schwedische Westside Label? Sie kaufen sich die
Finnen einfach ! Sauerei !
Spaß beiseite, nach "Cake" (´93, nur in Finnland veröffentlicht), "Mould" (´94)
und "Velocity" (´96) gibt´s nun den brandneuen Longplayer "Joe" und kurz darauf die
"Beautiful vs. Cage"-Maxi die zwei Non-Albumtracks enthalten wird.
Für alle die noch nie von
Penniless (ehem. Penniless People Of Bulgaria) gehört haben, die fünf
Nakkilaner (wo zur Hölle dieser Ort liegt könnt ihr euch bitteschön
selbst raussuchen), Koppeln die Melodieverliebtheit von Weezer mit der Schrägheit
der Pixies, und fügen den ihnen eigenen finnischen Humor hinzu. Das ergiebt eine
ziemlich energetische Mixtur die das Gehör ganz schön freipustet, was bei
drei Gitarren auch nicht verwundert.
Die Band über sich selbst: "We simply make some funny pop songs, and cover
them with spicy distorded guitars". Wer wird denn so bescheiden sein, die Platte ist
der Hit, und niemals nicht vergessen, die Maxi gleich mitbesorgen, und wenn ihr dann
schon dabei seid gleich mal unter www.penniless.sci.fi reingucken, keine Angst ihr
müsst nicht finnisch lernen, die Site ist auch auf deutsch abrufbar.
Fazit: Finnland rockt genauso gut wie Schweden. Indirock im schrägen
"Pixies"- Style. A must have Album!
GW, www.sound.de 8/1999
- PENNILESS:
Cyberhand (West Side) 8/10
 Näille sitä
toivoisi kaiken mahdollisen onnenpotkun, jotta homma alkaisi natsaamaan niin koti- kuin
ulkomaisilla musiikkirintamilla. Hyviä piisejä, hyviä lavalla, kauniita
lauluharmonioita.
Satu Keto, Rumba 19/98
- PENNILESS: Joe (A West Side
Fabrication) 9/10
Penniless on jättänyt Bulgarian ihmiset
nimestään ja korvannut ne nakkilalaisperäisellä hahmolla,
kolmatta kitaraa soittavalla kolmannella Alisaaren veljeksellä
nimeltään Ossi. Ja bändi toimii vähintään
yhtä hyvin kuin ennen, ilman olennaisia muutoksia, mutta itsensä yhä
paremmin löytäneenä.
Yleensä hyvän rokkirumpalin merkkinä pidetään
sitä, että hän on askeleen aavistuksen verran muita edellä.
Minusta hyvän rokkibändin merkki on se, että myös kitaristit
vyöryvän melodisine riffeineen ovat etukeno-osastossa, kuin pari
metriä hyppyrin nokan ohittaneena. Suunta on selvä,
vääjäämättömästi eteenpäin
ja aikamoisella draivilla. Asiaa auttaa vielä se, että
eteenpäin kenottaa myös tanakka basistinpentele, joka joskus
soittaa täysin samaa riffiä yhden tai kahden kitaristin kanssa.
Mutta sainko nyt Pennilessin kuulostamaan tasapaksulta junnaukselta?
Päinvastoin - bändi rakentaa biisiensä viehätyksen
tasapainoiseen ääripäidenväliliikehdintään -
voiman määrää vaihdellaan kaikissa biiseissä liki
akustisesta rullattelusta maatiejyrämäiseen särömyllytykseen.
Sekä hempeiden että raakalaismaisten soundien ja kuvioiden suhteen on
käyty varkaissa samassa sylttytehtaassa kuin Pixies aikanaan, mutta
omaksihan nuo ainekset ovat jo ehtineet jalostua. Tällä kertaa on parin
biisin mausteeksi ripoteltu myös selloa ja pianoa. Minua piristää
kovasti myös Earthwormin Thin Lizzymäinen
kahden kitaran keskinäisulvonta.
Dig-kappaleessa kokeillaan hieman uudenlaista hyppelyttyvää
biisinrakennustapaa, huonolla onnella - mutta eiväthän
nämäkään aina voi onnistua. Edellisistä albumeista
tykänneille pakkohankinta. Uusille tutustujille taas kolme edellistä
asettunevat ostoslistan kärkeen.
Markku Halme, Rumba 6/1998
- PENNILESS: Joe (West Side /
Indigo)
Die hier versammelte Mannschaft hat sich unter
dem Namen PENNILESS PEOPLE FROM BULGARIA bereits mit ihrer '94er-Platte
"Mould" in meine Gunst gespielt. Und nicht nur dem Titel, sondern vor
allem dem Sound hatte der Alter grebo von HÜSKER-, SUGAR- und vor allem
eigenen Gnaden Pate gestanden: Der Geist BOB MOULDs wehte durch dieses tolle
Werk (der Titeltrack, ein Hammer, "Puppet" zwinkerte den
"Changes" MOULDesker Ausmaße gar direkt zu) und traf auf die Attitüde
eines anderen Großen, der es mit ihm in puncto Kauzigkeit, Gitarrengeschrubbe,
Rundleibigkeit und Songwriterqualitäten allerdings gut aufnehmen konnte,
nämlich FRANK BLACK. Der Plattenversand meines Vertrauens
hat das Werk irgendwann billig rausgehauen, was den Schluß naheliegen
läßt, daß die Türen Europas und Asiens für die verstärkte
Dreibrüderschaft aus Finnland denn doch nicht offen stand. Den
Namensanhängsel gedroppt, steht nun das vierte Album an: eine
Nummer gitarrenfetter produziert, kommt noch PIXIES-lastiger daher, und
diese Adresse alternativer Popmusik ist ja allemal eine, auf die man sich
mit vielen Liebhabern von Gitarrenmusik einigen mag. Wer mit gutem
Grund einwendet, einen PIXIES-Aufguß hätte es nun aber auch nicht
gerade noch gebraucht, und diese evidente Mißachtung einer Krone der
Experimentierfreude müsse doch nicht auch noch Lobhuldigungen nach
sich ziehen, mag sich vielleicht der Band geneigter zeigen unter
Berücksichtigung der Tatsache, daß es so viele PIXIES-Rip-offs doch
eigentlich nicht gegeben hat, das hier Intonierte vollmundig, schräg
und gelungen vorgetragen wird, die Altmeister als Kollektiv längst
dahingegangen sind und FRANK BLACKs Soloplatten ja auch nicht nur
glücklich machen; mir reicht das jedenfalls zum Genuß aus. Daumen
hoch also: Won't be long 'til summer comes, und das gerne mit
"Greenpeace Activist Meets The Metal Eater" im Gepäck
und vielen Personal-Debatten. Schön.
Folke Schneider, Intro #55 - Juni 1998
- PENNILESS:
Joe
Power-Punk-Pop
A West Side Fabrication / Indigo - WeCD 155
Wenn fünf smarte
Finnen davon singen, daß sie gerne Millionär wären, dazu aber zu
arm seien, gerne zum Jupiter fliegen würden, dann kann es sich nur um
Powerpunkpop handeln. Und mit dieser Vermutung liegen wir nicht weit von der
Wahrheit entfernt. Eigentlich trifft diese begriffliche Platitüde den Stil der
jungen Menschen mit den klangvollen Namen Kimmo, Pekka, Lasse, Mikko und
Ossi sogar haargenau.
Früher hießen sie Penniless People from Bulgaria und durften ´96 mit Mucky Pup
durch Europa touren. Der Name war aber offensichtlich zu lang für den
kommerziellen Erfolg. Ob es jetzt aber mit diesem Erfolg klappt, ist dennoch
fraglich. Das Penniless'sche Powerpop-Universum scheint einen Tick zu gewitzt,
eine kleines bißchen zu intelligent; kurz: es ist richtig gute Musik, die lange vor
dem Dahinplätschern den richtige Break macht, oder die unerwartete
Harmonie einschiebt. Man könnte das Gefühl haben, daß Green
Day wären erwachsen und wollten nun anspruchsvolle Sachen machen.
Bis auf die Namen der Bandmitglieder klingt hier nichts typisch finnisch. Es ist
mehr ein Stück kosmopolitische Popkultur mit hohem,
völkerverbindendem Tanz- und Spaßfaktor.
Ulf Kneiding, Discover 1998
- PENNILESS:
Joe 4/5
Ruotsalainen Westside Fabrication -yhtiö
julkaisi nakkilalaisen Penniless-yhtyeen Joen kerralla koko Euroopassa.
Oiva teko, sillä levy on hyvä.
Aiemmin Penniless People Of Bulgaria -nimisenä rockannut ryhmä
pysyy valitsemallaan tiellä. Joe on säntäilevien
särökitaroiden, junnaavien rytmikulkujen ja Pixies-henkisten
melodioiden voitonmarssi, jossa jokaisella askeleella on oma painonsa.
Penniless soittaa hienoa rockia, jonka avulla on niin helppo valloittaa maailma
kuin se on rockin avulla ylipäätään mahdollista. Onnea
matkaan, sillä yksin Suomi ei tälle bändille riitä!
Markku Makkonen, Aamulehti / Allakka 14.4.1998
- PENNILESS:
Joe 5/5
Nakkilasta ponnistava Penniless People Of Bulgaria
kyllästyi kyselyihin kieltämättä omituisesta
nimestään ja lyhensi sen pelkäksi Pennilessiksi. Tuore Joe on
bändin neljäs pitkäsoitto, jonka julkaisee ruotsalainen A West Side
Fabrication -levy-yhtiö. Kansainvälinen jakelukin on kunnossa,
sillä plattaa löytyy pian ympäri maailmaa.
Joe on ehjä kokonaisuus surisevia särökitaramuureja ja mainioita
pop-melodioita. Mieleen tulee esimerkiksi sellainen bändi kuin Weezer,
välillä varsinkin laulupuolelta kuulostetaan jopa edesmenneeltä
Presidents Of The United States Of Americalta.
Tätä albumia uskaltaa suositella jokaiselle kitararockin
ystävälle. Penniless tekee yksinkertaisesti perhanan hyvää
musiikkia, täysin kansainväliset laatukriteerit täyttäen.
Juho Hämäläinen, Keskisuomalainen / Syke 11.4.1998
- PENNILESS:
Joe 3/5
Kolmeen sointuun nojaava (OHO! Penn.
huom.) Penniless on tehnyt kelpo cd-levyn. Kun harvoista soinnuista
revitään irti kaikki mahdollinen, studion synnytyssalista lähtee
maailmalle perinteitä kunnioittavaa rockia. Joe soi kuitenkin ahtaassa
raossa, sillä tällaista musiikkia tehdään
nykyään liikaa. Bändi tietää mitä tekee,
lisää ilmettä sen musiikki silti kaipaa.
Markku Peltonen, Hämeen Sanomat 29.4.1998
- EN
KNYTNÄVE I ÖRAT
- PENNILESS: Joe 4/5
Penniless (tidigare Penniless People of
Bulgaria) har lyssnat mycket på amerikansk skrammelpop och i
synnerhet Pixies. Influenserna heter alltså duga. Och förbluffande
nog behöver Penniless inte alls skämmas vid en direkt
jämförelse med Bostongudarna. Tvärtom, nya skivan
"Joe" är alldeles briljant och överglänser
faktiskt allt som ex-gitarristen/sångaren i Pixies, Frank Black (alias
Black Francis), begåvat världen med de senaste åren.
Det säger inte lite det.
Penniless är en energifylld adrenalinapparat som ursinnigt spottar ur
sig magnifika melodier, ofta vilande på en stadig popgrund och
inbäddade i spännande arrangemang. Lyssna bara på
"Greenpeace Activist Meets The Metal Eater", "Moving To
Jupiter" och "Earthworm".
Bländande!
Gitarrerna har en central roll både som lugnande bakgrundsatmosfär
och knytnäve i örat. Huvudakligen är det ändå gasen
i botten. Mot slutet av skivan tappar dock Penniless lite av farten, agressiviteten
och energin ebbar ut och bandet når inte fram. Det är skälet till
att det inte blir en full femma.
Detta till trots borde "Joe" borga för ett internationellt genombrott
för Penniless. När bandet numera huserar på ett svenskt
skivbolag (Westside) kanske det inte heller är en alltför utopistisk
tanke.
Årets bästa inhemska såhär långt. Med
hästlängder.
U. Nylund, Jakobstads Tidning / Ung 11.4.1998
PENNILESS:
Joe
Nakkilan popylpeys Penniless tiputti Bulgarian
ihmiset pois nimestään kyllästyttyään vihdoin
vastaamaan ikuiseen kysymykseen, mistä niinkin outo nimi kun Penniless
People Of Bulgaria?
Penniless on siitä merkittävä yhtye Suomessa, että
esikoislevy Caken jälkeen ilmestyneen Mouldin otti levittääkseen
Skandinaviaan Pohjoismaiden ehkä tunnetuin indie-label,
skellefteålainen A West Side Fabrication, jonka tallissa on Ruotsin
popylpeyksistä ollut mm. Wannadies ja nykyään Tommy
16. Uusimman levyn Joe myötä koko Euroopan jakelu jäi
West Siden harteille saksalaisen Intercordin purettua sopimuksensa edellisen
levyn jälkeen. Neljännen pitkäsoiton myötä
myös miehitys kasvoi yhdellä, kun kolmaskin Alisaaren
veljeksistä, Ossi tarttui kitaran varteen ja liittyi jonon jatkoksi.
Joella Penniless luottaa edelleen voimakkailla kitaravalleilla siivitettyyn
powerpoppiin, toki maustaen soppaa hiljemmillä akustisilla kohdilla.
Jos bändissä on kolme kitaristia, niin voi arvata mitkä ovat
pääosassa, mutta homma on silti hoidettu tyylillä. Mieleen
tulevat sellaiset nimet kun Posies ja Pixies. Kaikenkaikkiaan Joe on komeaa
vääntöä, eikä tasaisesta paketista pysty
oikein löytämään mitään ratkaisevasti
parempaa tai huonompaa, vaan levy kantaa siivillään koko ajan.
Jukka Raittinen, Muusikko 5/1998
- PENNILESS: Joe (A
West Side Fabrication) 5/5
Nakkilan ylpeys ei ole enää Penniless
People Of Bulgaria vaan pelkästään Penniless. Toinen muutos
sitten kahden vuoden takaisen Velocity-albumin on kokoonpanon kasvaminen
kolmannella Alisaaren veljeksellä kolmekitaraiseksi viisikoksi.
Edellisellä kolmella älpeellä Penniless People Of Bulgarian
loistokkuus perustui mainioiden biisien lisäksi nimenomaan
täystehoiseen kitaratyöskentelyyn ja nyt tuo ominaispiirre vahvistuu
entisestään. Riffit ja koukut poraavat tien auki entistäkin
tehokkaammin ja kun nyanssejakin käytetään suurella taidolla,
niin Joe on helposti yksi vuoden ehdottomimpia kitararockalbumeita - ja tulee
myös jäämään sellaiseksi tekivätpä
muut mitä tahansa.
Pennilessin tyylitaju, vimma ja dynamiikan hallinta vertautuvat jälleen
kerran Pixiesiin, mistä ei ole edelleenkään sanottavissa
pahaa sanaa. Joe on tasapainoinen paketti hi-energistä rockia, joka
myisi itsensä korkeille listasijoituksille mikäli maailma olisi
vähääkään oikeudenmukainen.
Pertti Ojala, Soundi 5/98
- PENNILESS:
Joe
Penniless kommer från lilla Nakkila,
sydöst om Björneborg. Bandet har hyllats i musikpressen för sin
fjärde platta "Joe". Musiken har blivit tyngre med åren, med råa
gitarrer, oväntade ackordbyten och underliga texter. (Smaka på den
här låttiteln: "Greenpeace activist meets the metal eater".) Det riffas
vilt, men det hörs att fem pophjärtan slår i takt bakom de brutala
gitarrerna.
Bandet har nog lärt sig ett och annat av mästarna Cobain i Nirvana
och Frank Black i Pixies. Det låter inte alls finskt, och kanske väntar ett
internationellt genombrott. Roskildearrangörerna tror i alla fall på
Penniless, som representerar Finland vid årets festival.
Patrik Dahlblom, Nya Åland 15.5.1998
- PENNILESS:
Cyberhand
Penniless jatkaa äkkirysäys-hetipysähdysten
kulmittamaa kieroilurokkiaan ansiokkaasti kuninkaalliselta Joe-albumilta lohkotulla
sinkullaan Cyberhand (A West Side Fabrication). Tai pitäisikö
sentään puhua ep:stä, sillä cd pitää
sisällään viisi soittoesitystä, joita Cyberhandin lisäksi
ovat ennen julkaisemattomat Nausea ja Life On Mars, turhan vähälle
huomiolle jääneeltä Velocityltä napattu Weightless ja Radio
Extremelle tönätty Sommarbarn.
Nausea risteyttää rytmikikkailevan sovituksen viiltävästi
risteileviin kitaroihin ja siellä täällä mallikkaasti mellastaviin
stemmoihin ja kelpaisi sinkun ykkösbiisiksikin. Life On Mars edustaa
viipyilevämpää ja tummempaa soundia ja on kuorrutettu sekin
tarttuvalla melodialla. Sommarbarn on Eva Dahlgren -luenta ja tuulettaa
alkuperäistä versiota niin maan perusteellisesti. Penniless on
yhä enemmän omannäköisensä: Pixies-vaikutteista
puhuminen ei tekisi bändille enää kunniaa, ainoastaan kertoo
tietämättömälle edes jotakin siitä, kuinka hieno
orkesteri on kyseessä.
Jouni Tamminen, Soundi "indy2000" 11/98
- PENNILESS:
Avalanche / Earthworm
 Aivan
ässämeininkiä tarjoilee yhdellä hepulla paisunut
Penniless (ent. Penniless People Of Bulgaria) Nakkilasta, jonka sinkku
Avalanche/Earthworm (A West Side Fabrication) kiemurtelee voimapoppauksen
ihmemaassa vuosien tuomalla varmuudella. Vaikutteita on kuultavissa
kovastikin (Pixies, Weezer, Popsicle jne.), mutta Penniless keittää
hyviksi havaituista aineksista aivan oman soppansa. Tämän
tarttuvammaksi indieremellys ei juuri voi tulla. Pitkäsoitto Joe on jo
saatavilla.
Jouni Tamminen, Soundi "indy2000" 5/98
- PENNILESS: Joe (A West
Side Fabrication) 4/5
Nakkilalainen Penniless People Of Bulgaria
pudotti nimestään pois kuivaksi vitsiksi kuihtuneen loppuosan,
kiinnitti riveihinsä uuden kitaristin ja jatkaa edelleen yhtenä
Pohjoismaiden parhaista rockyhtyeistä. Päivä paistaa
Pennilessille, jolla on nyt omakustannevuosien jälkeen tukenaan
merkittävä ruotsalainen levy-yhtiö ja toimiva kansainvälinen
jakelu.
Joe on albumi, jota kuunnellessa on vaikea välttyä Nirvana- ja
Pixies-vertailulta, mutta entäpä sitten. Pennilessin otteessa on
tervettä uhmaa, ja soinnissa tanakkaa voimaa. Yhtyeen edellinen
albumi Velocity säilyttää kuitenkin paikkansa Pennilessin
parhaana.
Marko Sirviö, Kaleva 27.3.1998
- PENNILESS:
Avalanche / Earthworm 9/10
Ex-Penniless People Of Bulgaria on kasvanut viisimiehiseksi
ja esittelee tulevan neljännen levynsä Joen materiaalia kahden
erinomaisen kappaleen voimin. Avalanche muistuttaa erehdyttävästi
Weezerin tekeleitä ja Earthworm taas etenee Bob Mouldin
ja Pixiesin malliin. Liekö näin tuhtisoundista poppia
Suomessa aiemmin julkaistukaan. No, odottelemme levyä innokkaina.
Antti Karisalmi, Rumba 6/1998
- PENNILESS: Joe
Nakkilalaisten pakkauksia on ilo avata, koska uuden
sisältö on aina edellistä jännittävämpi. Niin nytkin.
Penniless People of Bulgaria on lyhentänyt nimensä, lisännyt
henkilöstöään vielä yhdellä Alisaarella ja vaihtanut
yhtiötä, mutta oikeat asiat ovat pysyneet ja parantuneet. Joella soittaa
jalo kitarayhtye. Se oikolaulaa entistä ovelampia oivalluksia entistä rohkeammin.
Se muistuttaa entistä vähemmän Pixies-monistetta ja entistä
enemmän omaa peilikuvaansa. Ja materiaalin taso vain kohoaa loppua kohti.
Piikkejä ovat Tram, Avalanche, Moving To Jupiter ja Earthworm.
Tuotantolinjana Pennilessin keskiarvojen tuntumaan ohjelmoitu ja reuna-alueilta
kaihtava bändisointi on kompakti, mutta rajoittunut. Siksi tuotetta on kuunneltava
lujaa, korvan mielestä liian lujaa. Silmä puolestaan valittaa kansivihkon
pienellä präntätystä tekstistä. Siihen ei jaksa
perehtyä konsernin lakimieskään.
Ilari Tapio, Satakunnan Kansa 27.3.1998
- PENNILESS: Joe (A West Side Fabrication WeCD) 4/5
I något tidigare nummer av SA har vi
recenserat Penniless People of Bulgaria. Eftersom det är ett mastigt namn
har den finska kvintetten med de tre bröderna Alisaari kortat ner det hela
till bara Penniless och det går så mycket enklare att uttala.
Huruvida Pixies är förebilder framgår inte, men liknelserna
mellan de två är omöjliga att nämna. Nya och tredje
plattan på West Side låter mycket Pixies och det säger
jag som en komplimang.
Sångaren Pekka Alisaari har samma gälla, desperata och klart
fascinerande röst som någonsin Frank Black och musiken
dundrar på i full fart, utan att någonsin släppa taget om det
som i handböckerna kallas metodi, vilket framgår klart och tydligt
i exemplevis "Tram".
NB, Sound Affects 4/1998
- PENNILESS: Joe 3/5
Under åren har Penniless (före detta
Penniless People Of Bulgaria) sakta men säkert byggt upp sitt rykte, och
fått alltfler utomlandskontakter. Killarnas skivbolag är numera svenskt,
och i sommar ges möjlighet att spela i Roskilde.
Fjärde plattan låter i princip bra, med elaka gitarrer, finurliga
refränger och ett allmänt energiskt utspel. Gitarrock av det
här slaget - modell gamla Pixies - brukar sällan kännas
helt fel. Ändå känns det nu aningen svårt att hitta
några naturliga infallsvinklar. Alla bitar är i princip rätt,
men det brister i samordningen. Variationerna i låtmaterialet samt
nyanserna i arrangemangen är i mitt tycke för begränsade.
Resultatet är att Penniless låter utmärkt under den
första låten, men därefter upprepar sig. Småningom
infaller tomgången, må då vara att den inkluderar ett
tungt rockmalande.
Henrik Jansson, Vasabladet 23.5.1998
PENNILESS: Joe
Alisaaren veljessarja kavereineen
yllättää. Ennen niin kiviriippamaisesta nimestä tipautettiin
bulgariat, ja samalla pelkistyi musiikillinen ilmaisumuotokin. Oleellisuudet ovat
tässä ja nyt. Joe on suorastaan häijyn ärjyä ja
konstailematonta kitarapaahtoa. Nirvanat eivät ole kaukana, kun äänen
käytössä ei säästellä. Kuuntele nyt
vaikka Greenpeace Activist Meets The Metal Eater! Sen kertosäettä
Eat my bicycle voisi hoilata kesäkännissä loputtomiin
varastettua fillaria etsiessään. Toisaalta Earthwormin ja
Deathpopin hulvattomista vedätyksistä tulee mieleen myös
Presidents Of The United States! Entäpä lopetusraita Vertical?
Jos tämä ei ole Garbagen Supervixenin kierrättämistä
niin mitä? Penniless-käsittelyssä tästä kaikesta
syntyy kesäherkkua. Tutustukaa! Näkyy ja kuuluu myös
Roskildessa.
Vilma Vainikainen, Mix nro2, heinäkuu 1998
- PENNILESS: Joe (A West Side Fabrication) 4/5
Jo neljäs albumillinen melodista räimerockia
Nakkilan kirkon vaiheilta, ja tällä kertaa aivan kokonaan ruotsalaisen
levy-yhtiön siipien suojissa.
Entiset Bulgarian pennittömät ovat kasvattaneet itseään
vielä yhdellä kitaraa soittavalla Alisaarella. Kolme kitaraa kuuluu nyt
hyvin täyttävänä, aukkoja ei ole.
Tässä yksi niistä suomalaisista bändeistä, joille
soisi levymyyntiä vähän eri malliin, perkele.
Kuuntele vaikka Greenpeace Activist Meets The Metal Eater. Tai mikä
tahansa.
Lamppu Laamanen, Keski-Uusimaa 27.6.98
PENNILESS
Yhdeksi Suomen parhaista rockbändeistä
nakkilalainen Penniless on yllättävän suppeasti tunnettu. Yhtyeen
keväällä ilmestynyt "Joe" albumi jää lopuillaan
olevan vuoden kotimaisten levyjen eliittiin.
Uusimpana kiekkonaan Penniless on julkaissut railakkaan viisiraitaisen eepeen,
jonka tanakan Pixies-henkisesti vääntävä nimibiisi on
"Joelta" poimittu "Cyberhand".
"Nausea" ja ei-David Bowien sävellys "Life on Mars"
ovat täysin uusia paloja ja "Weightless" tulee bändin
edelliseltä laatualbumilta "Velocity". Painavasti kitaroidun
ja aidosti grungahtavan "Cyberhandin" päätösnumero
on toisella kotimaisella tulkittu Eva Dahlgrenin "Sommarbarn".
Pennilessin eepee on siitä harvinainen pikkulevy, että jännite
ja korkea taso eivät herpaannu hetkeksikään.
Pertti Ojala, Pieksämäen lehti 31.11.98
PENNITTÖMÄT OSAAVAT KITARAVETOISEN
POPIN- PENNILESS: Joe (Westside)
Hups! Tämä levy on julkaistu jo lähes
vuosi sitten, mutta se osui vasta nyt allekirjoittaneen hyppysiin. Ainakin alunperin
nakkilalainen Penniless (aluksi Penniless People Of Bulgaria) on jo lähes
kymmenen vuotta veivannut kitaravetoista poppia, jossa on kuultavissa ainakin
Pixiesin vaikutusta. Pennilessin kitaratykitys ja rosoiset melodiat ovat jääneet
Suomessa yllättävän vähälle huomiolle. Orkesteri hallitsee
oivasti ja erinomaisella varmuudella oman tyylinsä. Äkkiä lisää
pennittömien biisejä tähän maahan..
Ismo Uusitupa, Alueuutiset 31.1.1999
PENNILESS ON JOELLA PARHAIMMILLAAN
Merkillistä, mutta nakkilalaisbändi Penniless
tuo mieleeni maanjäristyksiä mittaavan Richterin asteikon. Pienenä
matematiikan kertauksena: asteikko on logaritminen eli sen jokainen väli on aina
kymmenkertainen edelliseen verrattuna. Siis viiden Richterin järistys on kymmenen
kertaa voimakkaampi kuin neljän Richterin järistys ja niin edelleen.
Miten tämä sitten liittyy Nakkilan laadukaimpaan vientituotteeseen?
Nimeään lyhentäneen bändin edellinen albumi Velocity oli ihan
mainio paketti saaden ikkunalasit vähän helisemään, mutta
uutuuslevy Joe lataa sitten kymmenkertaisella järistyksellä. Nyt
räsähtävät heikoimmat ikkunat kappaleiksi, tiiliseinään
tulee säröjä ja juomalasit sinkoutuvat hyllyltä lattialle pirstaleiksi.
Penniless tarjoilee kaunista ja hykerryttävää poppia
äärimmäisen rankalla otteella. Itse asiassa juuri tuo kontrasti
miellyttää korvaa. Vertailukohtia Pennilessille on vaikea keksiä,
koska bändillä on niin vahvasti oma soundinsa.
Ossi Alisaaren ottaminen mukaan kolmanneksi kitaristiksi on ollut oivallinen veto.
Etenkin keikoilla kolmen kitaran voimakas äänivalli saa sukat
pyörimään jaloissa. Vastaavassa kategoriassa ei taida Suomessa
operoida yksikään toinen bändi, ei ainakaan yhtä
hyvällä menestyksellä. Ja mikä parasta, Pennilessin taustalla
on ammattitaitoinen ja arvostettu ruotsalaisyhtiö West Side Fabrication -
bändin tulevaisuus näyttää hyvältä.
Vielä Velocityllä kappalemateriaali oli vähän epätasaista.
Aika monen tarttuvan pophelmen rinnalla oli jokunen vähän vaatimattomampi
raita, mutta Joe on tasaisen tappava. Siltä on turha nostaa yhtään
biisiä toisen edelle, sillä ainakin itse olen huomannut jokaisella
kuuntelukerralla eri kappaleen tehneen suurimman vaikutuksen. Se on hyvä merkki.
Joe pysyy soitetuimpien levyjeni joukossa vielä pitkään.
Heikki Mäntymäki, Harjavallan Seutu 20.4.1998
- PENNILESS: Joe
Hiomattoman kuuloista, mutta taatusti harkittua ja
energistä englanninkielistä rokkia tarjoaa suomalainen Penniless. Joe
(West Side) viehättää. Brittirockpohjainen (Kappas?! Penn.
huom.) sekoilumusa on hanskassa, varsinkin pellit ja uskomattoman vivahteikas
kitara eivät malta pysyä tavanomaisten ratkaisujen kaavassa. Rankemman
sorttista menoa, jossa into ja taito päihittävät viisi tavallista kotimaista
bändiä.
Anne Salo, Yhteishyvä 6/99
- PENNILESS: Joe (A West Side Fabrication)
Inför detta tredje album har Penniless People Of
Bulgaria kortat av namnet och heter numera endast Penniless. Är du bekant med
det finländska bandet vet du att de har förkärlek till punkigt skruvad pop.
Du vet att de gör Pixies grej och dessutom bra. Att utmana kultförklarat
originella original, som ändå Frank Black med sitt gamla band anses vara,
borde vara dömt att misslyckas. Men Penniless klarar faktiskt av det. Hur? De snor
inte hela repertoaren utan gör en personlig variant av det patenterade soundet i
stället.
Bitvis är de betydligt lättillgängligare med en okomplicerad
pang-pål;-rock. Inledande "Millionaire" är ett bra exempel, den är
direkt i alla avseenden och helt enkelt jävligt bra att öppna med. Lyssna
på det nyanserade, Jawbreaker-lika anslaget där man med lysande
resultat kombinerar bomull med betong. Först kör gitarrerna över en likt
en ångvält, sedan kommer ett inställsamt lugnare parti och hjälper
en upp på fötter igen, bara för att man ska kunna vältas omkull
ytterligare en gång. Snyggt!
Efter ett par genomlyssningar har Pixies-dragen, som var så tydliga till en
början, bleknat en aning och man börjar i stället att hitta modernare
likheter. Man märker att Penniless egentligen har lika mycket gemensamt med
dagens amerikanska skrammelscen som med gruppen som jag nu skulle behöva
en synonym till. Rätt logiskt vid närmare eftertanke eftersom den runda
och flintskalliga mannen med kamrater har lyckats inspirera en hel alternativ generation.
Om du har bestämt dig för att kolla upp finsk musik (kanske inte så
många som har gjort det men ändå) kan jag rekommendera dig att
börja med "Joe". Det är Penniless värda.
Martin Lundkvist, Popöga - 7.4.1998
- PENNILESS: Joe (A West Side Fabrication/MNW)
Kan man ha överseende med att väl mycket i
Penniless låtar känns bekant från andra band i samma gitarrbaserade
skrammelgenre som dem själva är det en klart godkänd platta bandet
släppt ifrån sig. De har en ovanligt utpräglad talang i att skaka fram
begåvade refränger och flera av låtarna har dessutom arrangemang som
andas fräschör. Problemet är bara att idag krävs det mer av både
egensinne och solida låtar för att märkas i den atonala djungeln av band
besläktade med Penniless.
Örjan Hulthén, Nöjesguiden 3/98
Betyg 3 av 6
|
|
